THE CONCRETES: In Colour

THE CONCRETES
In Colour
Licking Fingers

”Vaikka pelissä on enemmän rahaa, emme saa unohtaa tämän olevan leikkiä”, virkkoi suurien markkina-alueiden kiinnostuksen herättäneen The Concretesin kitaristi Maria Eriksson In Colour -levyn tiimoilta ruotsalaiseen Sonic-lehteen tehdyssä haastattelussa. Ajatus on mainio, mutta levyä kuunnellessa tulee mieleen, että se on välillä studiossa unohtunut.

Toisella levyllään kolmen tytön ja viiden pojan The Concretes kuulostaa paljon ammattitaitoisemmalta yhtyeeltä kuin kolme vuotta sitten ilmestyneellä välittömällä debyytillään. Tavallisempi ja siistimpi sointi ei ole The Concretesin musiikille oikea suunta, mutta In Colour -kiekon americana-vaikutteista en ole lainkaan pahoillani. 60-luvun tyttöbändipoppiin viittaavaa materiaalia on siis tällä kertaa mukana vähemmän, 70-luvun pehmorockia ja kantritunnelmia enemmän.

The Concretesin esikoinen valloitti arkisuudellaan ja reippaudellaan, mutta myös täydellisillä poplauluillaan. Samalle tasolle ryhmä yltää vasta In Colour -levyn kahden viimeisen biisin aikana. Ooh La La on herttaisinta koskaan kuulemaani honky tonkia ja lastenlaulun lailla jytkyttävän Song For The Songsin höpsö sovitus vetää suun virneeseen.