CURUMIN: Achados E Perdidos

Arvio julkaistu Soundissa 11/2005.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Luciano Nakata Albuquerquen alias Curuminin kotona soi 70-luvun funk ja soul. Samalla espanjalais-japanilaisten vanhempien brasilialainen poika diggaili rockia ja Sao Paulon katujen paikallista sykettä. Tietous brassimusan rikkaudesta syveni musiikkikoulussa ja taidot kehittyivät myös bändeissä sekä (tässäkin vierailevaa) Arnaldo Antunesia ja Andrea Marqueeta säestäessä.

Arvio

CURUMIN
Achados E Perdidos
Quannum

Luciano Nakata Albuquerquen alias Curuminin kotona soi 70-luvun funk ja soul. Samalla espanjalais-japanilaisten vanhempien brasilialainen poika diggaili rockia ja Sao Paulon katujen paikallista sykettä. Tietous brassimusan rikkaudesta syveni musiikkikoulussa ja taidot kehittyivät myös bändeissä sekä (tässäkin vierailevaa) Arnaldo Antunesia ja Andrea Marqueeta säestäessä.

Nyt tuo kaikki purkautuu Curuminin soolodebyytillä, jonka julkaisee DJ Shadow’n Quannum-firma. Achados E Perdidos funkkailee ja sambailee erittäin tanssittavasti; parhaimmillaan pikantisti, heikoimmillaan aika ilmeisesti 70- ja 80-luvuista muistuttaen. Laulava ja räppäävä, lähes kaikkia soittimia soittava Curumin on mieltynyt paksuun synttybassoon, moogiin, urkuihin ja sähköpianoon, mutta ei cavaquínhon, pandeiron ja cuícan kustannuksella. Katuäänet ja muut ääniefektit päivittävät trooppisen sopan tähän päivään.

Avausraita Guerreiro haisee Stevie Wonderilta aja melko suoraan vedetty You Haven’t Done Nothing vahvistaa huomion. Curukurombo ja soulsambaveteraani Nereu Gargalon mehevästi vierailema Cadé o Mocotó hiphoppaavat brassityyliin. Vem Menina kaikuineen ja rytmeineen vinkkaa dubille.

Lisää luettavaa