Tämän hetket kysytyimpiin ja arvostetuimpiin tuottajiin lukeutuva Danger Mouse, ristimänimeltään Brian Joseph Burton, on tehnyt lukuisia produktioita, joita yhdistää enemmän laatu kuin tyyli. Rome-albumilla hän on lyöttäytynyt yhteen italialaisen säveltäjän Daniele Luppin kanssa. Levy on soundtrack kuvitteelliseen spagettiwesterniin, tosin niin autenttisuuteen pyrkivästä dogmaattisuudesta ei ole kysymys kuin mitä markkinamiehet väittävät.
Levyn soinnissa kuuluu yhtä lailla Serge Gainsbourgin 1960-luvun levyiltä tuttu nahkea viettelygroove sekä 1990-luvun alun downtempo. Hidas- ja keskitempoista rytmiikkaa värittävät pirskahteleva plektrabasso ja pilvien lailla lipuvat jousimatot sekä utuiset sähköpianot. Danger Mousen tuotanto muistuttaa hämmästyttävän paljon ranskalaisen Airin varhaisempia levytyksiä, ja eräänlainen retroviehätys tässä sikäli on.
Kasvottomien tuottajien visioita tähdittävät vastikään haudatun The White Stripesin Jack White sekä amerikkalaisten suuresti palvoma laululintu Norah Jones. Jones laulaa niin kauniisti kuin suinkin, mutta huomattavasti suuremman vaikutuksen tekee silti White, jonka oktaaveissa tulkittu roso on tyylilajiin nähden vähemmän ilmeinen ja luo kappaleisiin tarvittavaa vaaran ja draaman tuntua.