DAVE LINDHOLM & JARNO SAITAJOKI: Nuo mainiot miehet soivine koneineen

Ajatus on omituisuudessaan riemastuttava: tusina tuttuja Lindholm-standardeja posetiivin säestyksellä esitettyinä, maestron itsensä laulamina. Posetiivista lähtevät äänet muistuttavat välillä urkuharmoonia tai kukkopilliä. Yleensä mekaaninen soitin yhdistetään markkinoihin tai karnevaaleihin, niinpä Sirkus tarjoaakin kaikessa lyhykäisyydessään oivan ympäristön veivivehkeelle. Rock-kukon onomatopoeettinen kitarariffi muistuttaa osuvasti kukkopilliä ja myös Jazzikansa tulee -biisin kazoo on saanut oivan korvikkeen.

Rempseiden renkutusten ohella myös hitaammat laulut toimivat uudessa muodossaan – levy on fiksusti paketoitu niin, että Tätä iloista siltaa ja Menneisyys toimivat ikään kuin kirjatukina ja keskellä ohjelman puolittaa Sitähän se kaikki on. Ohjelmisto mahtuu puoleen tuntiin ja useampi pyöritys todistaa, ettei kyse ole kertavitsistä.

Riippuu pitkälti kuulijan avoimuudesta, pysyykö homma pystyssä vai kaatuuko naamalleen peltimuki kolisten. Kenelle Lindholm-biisit ovat pyhiä, hän tuskin soisi niitä sorkittavan pitkällä tikulla saati mekaanisella kampivehkeellä. Ja säkkipillin lailla posetiivi on vaativa soitin, jonka ääni saattaa alkaa riipiä ennen kuin huomaakaan. Toisaalta ympäristömme on siinä määrin äänitapetoitu, että tällainen posetiivinen tuulahdus menneeltä ajalta tuntuu aidosti positiiviselta elämykseltä.