THE DEARS: No Cities Left

Arvio julkaistu Soundissa 12/2004.
Kirjoittanut: Topias Kauhala.
The Dearsin Murray Ligthburn kuvaa anglo-ranskalaista kotikaupunkiaan Montrealia romanttiseksi ja ajattoman kauniiksi paikaksi, jossa on kuitenkin nostalgian arpia. Samat adjektiivit kuvaavat myös yhtyeen musiikkia.

Arvio

THE DEARS
No Cities Left
Bella Union

The Dearsin Murray Ligthburn kuvaa anglo-ranskalaista kotikaupunkiaan Montrealia romanttiseksi ja ajattoman kauniiksi paikaksi, jossa on kuitenkin nostalgian arpia. Samat adjektiivit kuvaavat myös yhtyeen musiikkia.

No Cities Left -albumia ei olisi syntynyt ilman bändin rakkautta The Smithsiin. Vaikka levyssä on Lightburnin ihaileman bändin herkät sormenjäljet, on turha puhua pelkästä The Smiths -tribuuttilevystä, sillä The Dears haluaa kasvaa ulos vaikutteistaan. Johnnymarrmaisista melodioista yhtye kumpuaa vahvana tummiin äänimaailmoihin, joita Lightburnin ääni intensifoi. Bändin perustaja ja johtohahmo laulaa kuin Damon Albarn Blurin herkimmillä hetkillä kuulostaen samanaikaisesti väkevältä ja haavoittuvaiselta.

No Cities Left tihkuu orkestraalista poppia. Se käyttää hyväksi bändin kuusihenkisyyttä, joka tuo musiikkiin värikkyyttä, tasapainoa ja syvyyttä myrs-kyisistä tunnelmamaalauksista lyhyisiin funk-hetkiin. The Dearsin kohdalla mainiosti kierrätetyt otokset rockin historiasta, loistava laulaja ja viiltävä intohimo takaavat toimivan reseptin. 

Lisää luettavaa