DENNIS DEYOUNG AND THE MUSIC OF STYX: Live In Los Angeles DVD

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

DENNIS DEYOUNG AND THE MUSIC OF STYX
Live In Los Angeles
Frontiers

Progressiivisen hardrockin klassikkoyhtyeen Styxin perustajajäsenen Dennis DeYoungin aika bändissä oli ohi 1990-luvun lopulla, kun hän sairastui harvinaiseen tautiin, joka aiheuttaa valon ja melun arkuutta. Ryhmä heitti DeYoungin pihalle ja palkkasi riveihinsä kosketinsoittaja Lawrence Gowanin.

Katkeran oikeustaistelun jälkeen sovittiin, että Tommy Shaw’n ja James Youngin johtama Styx sai jatkaa esiintymistä yhtyeen nimellä. DeYoungin oli jenkkityyliin tyytyminen markkinointitermeihin ”the music of Styx” sekä ”formerly of Styx”. Sairaudestaan hyvin toipuneen Dennis DeYoungin ja hänen keikkakokoonpanonsa viime maaliskuussa El Rey -teatterissa Los Angelesissa kuvattu konsertti muhii vakuuttavaksi näytöksi mestarin kyvyistä. DeYoung on entisestään harmaantunut ja laihtunut, mutta ääni ja sormet pelaavat kuin nuorempana konsanaan. Taiteilijan 67 vuoden iästäkin irtoaa herkullisia lohkaisuja.

Pienellä lavalla kuvattu keikka rullaa lähellä yleisöä, mikä takaa intiimin tunnelman. Dynamiikaltaan herkullisen audiovisuaalisen iltapuhteen kliimakseina helkkyvät Dennis DeYoungin rustaamat sävykkäät Styx-helmet Grand Illusion sekä Come Sail Away.

Lisää luettavaa