DEXYS MIDNIGHT RUNNERS: Let´s Make This Precious – The Best Of

Arvio julkaistu Soundissa 11/2003.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Myös Wolverhamptonissa syntyneiden valkoisten miesten esittämässä musiikissa voi olla Sielu.

Arvio

DEXYS MIDNIGHT RUNNERS
Let´s Make This Precious - The Best Of
EMI

Myös Wolverhamptonissa syntyneiden valkoisten miesten esittämässä musiikissa voi olla Sielu. Parhaiten asian todistavat Dexys Midnight Runnersin kolme 80-luvulla julkaisemaa albumia. Kevin Rowlandin rautaisella kädellä johtaman yhtyeen Let’s Make This Precious – The Best Of on ajoitettu biografian ja come back -kiertueen yhteyteen, mutta näin säkenöivän ja aliarvostetun musiikin uudelleenjulkaiseminen ei ole rikos, vaan suotavaa. Kaksi kiertueelle lähtevän yhtyeen kanssa äänitettyä uutta laulua (itsevarmasti svengaava Manhood ja omaelämäkerrallinen My Life In England) uppoavat vaivatta vanhojen klassikoiden väliin ja viimeaikaisen evidenssin perusteella Kevin Rowland pukeutuu yhä paremmin ja antaa edelleen parempia lausuntoja kuin Morrissey. 

Lisää luettavaa