Kajaanista Lontooseen loikanneiden sisarusten Dirty Fingernails on yhtye, jonka moni on voinut tyrmätä jo ennalta pienen internet-kuhinan vuoksi. Jos tämä muuan kotimaisen musiikkilehden kantta koristanut kaksikko ”on mukamas niin hyvä ja lontoolainen, miksi sen debyytin julkaisee kaikista levy-yhtiöistä Pokon uusi alamerkki”, eräskin sarkastinen blogietsivä kysyi hiljan toiselta puolelta pöytää. Siihen nähden, kuinka kaukaa emoyhtiön viimeistä varteenotettavaa julkaisua saa hakea, kysymys oli kai oikeutettu.
Naivistisesti kilkuttavien koskettimien, korealaisten kitaroiden ja teeskentelemättömien sovituksien alta paljastuu onneksi varauksettoman raikas ja selväpiirteinen albumi, jonka pelkistetty kuori antaa kaksikon värikkään identiteetin kukoistaa. Järkyttävästä nimestään huolimatta Fingernails ei ole äänittänyt levyllistä hc:ta vaan yksitoista pettämättömän perinteikästä popkappaletta. Niiden leikkisää asua olisi voinut kutsua uudenaikaiseksi vuosia sitten, mutta yhdessä valloittavan nyrjähtäneiden sanoitusten ja suoraviivaisten laulujen kanssa hassut elektroniset vivahteet ovat niin puoleensavetäviä, ettei kokonaisuuden hienoutta tarvitse alleviivata naurettavin viittauksin mahdolliseen menestykseen.