Dirty Threestä ei ole aikoihin kuulunut mitään. Se on ymmärrettävää. Kolmikolla on rutkasti ekstrakurrikulaarisia kiireitä. Viulisti Warren Ellis on tehnyt nämä vuodet Bad Seedsiä, Grindermania ja myös soundtrackeja kahdesta edellisestä projektista tutun Nick Caven kanssa. Rumpali Jim White ja kitaristi Mick Turner ovat soittaneet Cat Powerin ja Will Oldhamin kanssa.
Ja Dirty Threekin tarvitsi jotain uutta pötyä pyttyn. Se löytyi. Tämän kuulee heti ensi sekunneista. Kun Furnace Skiesin rummut alkavat abstraktin vellontansa dervissin lailla pyörivän fuzzriffin taustalla, tietää että jokin on nyt muuttunut. Hauskinta tässä on se, että biisi olisi ollut helppoa heittää freeksi, varsinkin niinkin metelivalmiilla soittimella kuin viululla, mutta Ellis löytää juttuun yllättävän romanttisen otteen.
Whiten vapauden huuma jatkuu läpi levyn. Se on kaunista kuultavaa. Ei niin, että koko levy olisi huitomista. Kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen päästään ensimmäisen suvantoon. Rytmiä soitettaessa Whiten ote on aika samanlainen kuin Talk Talkin rumpalilla Lee Harrisilla parin viimeisen levyn ajan.
Dirty Threessä on aina ollut hienointa soittajien välinen kommunikaatio. Tämä levy pursuu sitä. Ja se kuulostaa pehmeältä.