DOOM UNIT: III

DOOM UNIT
III
Warner

Soundissa ei innostuttu Doom Unitin edellisistä levyistä. Serpentiinin puhaltelulle ei totta vie nähty aihetta: vaisuutta, harmautta ja iänikuista keskitempoa manattiin. ”Tämä arpa ei voita” -tuntemus oli vahva kolmoseenkin tarttuessa. Mutta nyt Doom Unit iskee takaisin. III on sen monipuolisin, reippain ja ylivoimaisesti tasokkain albumi.

Tunnusmerkit ovat tallella, sillä III jyrää tummaa ja raskasta rockia kimpoilematta, tasaisesti ja edelleen välillä laiskanpulskeasti. Ensi kertaa biiseissä on sisältöä, tarttumapintaa, kauttaaltaan onnistuneita kertosäkeitä ja ennenkaikkea imua.

Tästä biisinivaskasta on helppo pitää, sillä joka isku kuljettaa Doom Unitia kauemmaksi vanhoista levyistä. Bändi äijäilee, kaihoaa ja vie melankoliallaan kaikki biisit maaliin, vaikka sanoitukset yrittävät tyrkyttää toivonrippeitä. Kolmannella kerralla tuntuu todella siltä, että studiossa on tehty muutakin kuin käyty äkkiä nauhoittamassa. Äänimaailma on aiempaa rikkaampi, sovitukset älykkäämpiä ja soittimien pienet eleetkin harkitumpia.

Helmasyntejä säilyy eikä bändi keskitemmosta tietenkään luovu, mutta III:lla Doom Unit on oppinut säveltämään, sovittamaan ja toteuttamaan näkemyksensä huolellisemmin. Katetta kaikelle nostatukselle, lopultakin.