DOOM UNIT: Cross The Line

Arvio julkaistu Soundissa 11/2009.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

DOOM UNIT

Arvio

DOOM UNIT
Cross The Line
Hype

DOOM UNIT

Kahdeksansadan osallistujan joukosta Radio Rockin Rockstarba-kisan biisillään Killing Time voittanut Doom Unit on saanut soittolistoilla kovasti huomiota. Saumaa taatusti on, kun musiikki viittailee Mustaschin tummaan muskelirockiin  Alice In Chainsistä muistuttavilla melodiakuluilla terästettynä. Pelipaitaa on kiskottu hallin kattoon vähemmälläkin.

Widescreen Mode tulee väistämättä mieleen. Ei musiikillisesti, vaan samanlaisessa tilanteessa ensimmäisellä levyllään olleena bändinä. Yksi radiosoitossa ja nettilatauksena esiin noussut hitti, jonka varassa rakennetaan toiveikkaasti koko levyä. Hitin takia tilanne hyödynnetään nopeasti täysimittaisella albumilla, mutta käytännössä kovin vajavaisilla eväillä ja kovalla riskillä epäonnistumisesta.

Doom Unitilla ei yksinkertaisesti ole kunnon biisejä koko albumin mitalle. Musiikki soi mureasti, varovasti äijäillenkin, vaikka särö ja rouheus eivät uhkaakaan radioystävällisyyttä. Mureus ei riitä, sillä keskitempoiset ja hitaanpulskeat

biisit on valettu samaan muottiiin. Mustaschiin ja Sparzanzaan voi vetää tyylillisesti yhtäläisyyttä, mutta voimaa ja näkemystä puuttuu rankasti.
Yksittäisissä biiseissä Doom Unit osaa asiansa ja osoittaa suuntaa vakuuttavammalle tulevaisuudelle, mutta yksiulotteisuus tappaa kokonaisuuden.

Lisää luettavaa