DOOM UNIT: The Burden Of Bloom

Arvio julkaistu Soundissa 5/2011.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Vaikka tamperelaisen Doom Unitin ura on näennäisesti vasta alkuvaiheessa, on pakko sanoa bändin päässeen näinkin pitkälle todella vähin eväin. Vuonna 2009 Doom Unit voitti Radio Rockin järjestämän bändikilpailun, ja kanavalla aloitettiin myöhemmin samana vuonna ilmestyneen Cross The Line -debyyttilevyn armoton puskeminen.

Arvio

DOOM UNIT
The Burden Of Bloom
Hype Records

Vaikka tamperelaisen Doom Unitin ura on näennäisesti vasta alkuvaiheessa, on pakko sanoa bändin päässeen näinkin pitkälle todella vähin eväin. Vuonna 2009 Doom Unit voitti Radio Rockin järjestämän bändikilpailun, ja kanavalla aloitettiin myöhemmin samana vuonna ilmestyneen Cross The Line -debyyttilevyn armoton puskeminen. Kaikki huipentui Suomen albumilistan kakkossijaan.

Cross The Line oli hirveä albumi, jolta puuttui sisältö täysin. Sikäli on mukavaa huomata The Burden Of Bloomin pystyvän hieman parempaan. Doom Unitin kakkoslevy on soundiltaan astetta viilatumpi ja kappalemateriaaliltaan osittain pätevämpi. Levyn aloittavat The Cradle And The Grave ja Reckoning Day rockaavat totuttua rennommin ja jälkimmäisen kertosäe kestää kuuntelukertoja. Paska tipahtaa housuun ja niska jäykistyy vasta myöhemmässä vaiheessa.

Valitettavan laiskat, väkinäiset ja mitäänsanomattomat biisit muodostavat The Burden Of Bloomin rungon. Etenkin hidastelu ja groove ovat myrkkyä Doom Unitin tarjoilemina. Yhtyeen kahdella levyllä on niin vähän musiikillisia ansioita, että harmaan eminenssin häipyessä taustalta ollaan käytännössä katsoen takaisin lähtöruudussa.

Lisää luettavaa