Useamman kielen käyttäminen samalla levyllä ja jopa samassa laulussa on harvoin loistava idea, mutta Emily Loizeaun (s. 1975) tapauksessa ratkaisu on perusteltu. Laulajattaren isä on syntyjään ranskalainen ja äiti britti. Vaikutteetkin tulevat kanaalin molemmilta puolilta: George Brassens ja The Beatles, lisäksi Atlantin takaa Bob Dylan, Tom Waits, Randy Newman ja Nina Simone. Kaksi viimeksi mainittua erottaisi ilman artistin omaa ilmoitustakin.
Pays sauvage merkitsee villiä tai julmaa maata. Nimeen sisältyy viittaus Terence Malickin esikoiselokuvaan, mutta myös albumin sisällön kuvaus. Runsas musiikki polveilee epäröimättä tyylistä ja tunnelmasta toiseen. Loizeau ei tavoittelee rikkumatonta kokonaisuutta, vaan rakentelee seikkailua, jossa merkilliset juonenkäänteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Levyltä hahmottuu ainakin kolme erilaista Emilyä: lapsekkaasti rallattava iskelmätyttö, dramaattinen chanson-laulaja ja viimeisen päälle pelkistävä bluesin tulkki. Lisäksi kuuluu pilkahduksia englantilaisesta folkista, flamencosta ja länsiafrikkalaisista rytmeistä.
Täytynee hankkia myös Loizeaun debyytti L’autre bout du monde (2006) ja ruveta kohta odottelemaan kolmatta.