Solitary Motionsillla (2001) vahvasti debytoinut Emmi on pitänyt Can Full Of Joyn (2005) jälkeen niin matalaa profiilia, että hänen neljäs albuminsa tulee kuin tyhjästä.
Hannu Korkeamäen ja Lasse Kurjen jälkeen Emmin luovana aisaparina The Invitella on muun muassa folkyhtye Acornissa soittava Antti Vuorenmaa. Ja jälleen kerran tuloksena on laadukas valikoima melodista, laulaja-lauluntekijälähtöistä poprockia satunnaisin jazz- ja soulmaustein.
Kun levyn lyriikat ovat edeltäjiensä tapaan Emmin paikoin omakohtaisen tuntuista käsialaa ja kun englanti istuu hänen suuhunsa poikkeuksellisen luontevasti, niin tummahkon äänen kuljettamia lauluja on miellyttävä kuunnella. Siitäkin huolimatta, että albumin akustisten kitaroiden ja pedalsteelinkin pehmentämä sointi ei ole erityisen persoonallinen.
Jazzballadisen Maybe It’s Truen ohella albumin nopeimmin erottuvat raidat ovat Stevie Wonderin mieleen tuova soulpala So Noticed ja mainiolla riffillä pelaava rockbiisi Chaos Expo. Edellisen tekstin perusteella Emmi ei itse tunnu kaipaavan huomatuksi tulemista, mutta jälkimmäisellä sappi kiehuu kuin median ensilevyn ympärille synnyttämää imagoa muistellen: "One of these days I’m gonna kick in the TV.”