EMMI: No Nothing

Vilppulan suorasuu Emmi debytoi menestyksekkäästi runsaan vuoden takaisella albumilla Solitary Motions. Mainioista poplauluista täyttynyt levy lupasi suuria ja No Nothingin tehtävänä on aloittaa lupausten lunastaminen. Tässä No Nothing myös onnistuu. Solitary Motionsin ilmestyessä Emmin niskoille yritettiin perusteettomasti sälyttää vihaisen nuoren naisen imagoa. No Nothing sen sijaan antaa väitteille oikeatakin katetta. Farfisa-urkujen piristämä Toss Me Down aloittaa levyn särmikkään rockisena ja nimiraidan vimmaisuutta ja iskevän sapekasta tekstiä olisi mieluusti kuunnellut pidempäänkin.

No Nothingin biisit ovat edeltäjänsä tavoin pääosin Emmin ja Hannu Korkeamäen säveltämiä Emmin kantaessa vastuun levyn lyriikoista. Ja mikä parasta biisimateriaali on vahvempaa kuin Solitary Motionsilla. No Nothingillä voi kuulla positiivisella tavalla kypsyneen Emmin kasvavan poplaulajasta rockartistiksi. Vivahteikkuutta, nyansseja ja sävyjä löytyy aikaisempaa enemmän sekä Emmin lauluosuuksissa että tyylikkään roheassa soitossa.

Toss Me Downin ja No Nothingin äkäisyys on vain yksi puoli albumia. Levyltä löytyy sittenkin enemmän hitaita tai hitaahkoja raitoja kuin ripeitä rockbiisejä. Dancing Thru The Stars esittelee Emmin herkempää ilmettä ja One Time, Stay ja Dust ovat nekin "vain" kauniita balladeja. Painter Of The Skyssa aistii 60-lukulaista henkeä ja hitaan konebeatin tahdittama If I Had kokee niukan alun jälkeen tyylikkään sovituksellisen kasvun. Mother's Milk rauhoittaa No Nothingin päätökseen pianon ja akustisen kitaran kera.

No Nothing on albumi, jonka kuunneltua ymmärtää sen, ettei levy-yhtiö näytä hirvittävästi pahastuneen Emmin tavasta näykkiä haastatteluissaan itseään ruokkivaa kättä.