Vaikka Valonkantajat on taiteellisessa mielessä kehittynyt johdonmukaisesti, bändi on välillä joutunut painiskelemaan uskon puutteen kanssa, kun ura ei ole lähtenyt toivotunlaisesti liikkeelle.
Valonkantajat on työstänyt uutuuttaan pitkään, ja matkan varrella on kokoonpanokin muuttunut. Nykyään bändin riveissä on mukana myös Alexander Kuoppala, joka muistetaan Children Of Bodomin ja Timo Rautiaisen bändin riveistä.
Jos yhtyeen tilanne on välillä vaikuttanut epävarmalta, uudelta levyltä sitä ei ainakaan kuule. Vastavirtaan on käytännössä pelkkää melodisen suomimetallin voittokulkua. Melodiat pyyhkivät ylitse vuolaana ja riffit riipivät jokaisella plektran iskulla. Kappaleiden estetiikka hivelee silti mieltä pehmeästi. Valonkantajat on ennenkin rakentanut kappaleisiinsa kerroksellisuutta, mutta uutuudella se avautuu laveammalle ja syvemmälle. Myös jokainen biisi on tismalleen oikealla paikallaan.
Tunnelmaltaan albumi on murheellinen, joskin lopulta lohdullinen, ja laulaja Jarkko Nikkilä osuu teksteillään taas elämän ytimeen silloin, kun elo ei mielen syövereissä ole kaikkein tasaisimmillaan.
