Kun asemansa vakiinnuttanut artisti ilmoittaa kolmen albumin sarjasta, useimpien musafanien ensireaktio on myönteinen: ”Ahaa, luvassa lienee paitsi loppuunsa hiottua musiikillista ilmaisua, myös syvällistä pohdintaa ja komeita draaman kaaria.” Kuitenkin samalla artisti jättää itselleen hyvän takaportin: jos kuulijat alkavat huomautella paikoilleen jämähtämisestä, heille voidaan todeta, että trilogiasta pyritään tekemään yhtenäinen tyylillinen kokonaisuus.
Erykah Badun edellinen albumi New Amerykah Part One (4th World War) (2008) oli hänen kolmisarjansa avaus, Return Of The Ankh sen jatko- ja keskimmäinen osa. Musiikillisesti kiekko jatkaa tutulla retromodernilla linjalla: ajatonta funkia, jazzia ja tietenkin soulia. Onneksi painopiste viimeisen kohdalla on aidossa 1960-luvun lopun asiassa eikä parinkymmenen vuoden takaisessa etuliite-soulissa. Ainoa asia, mitä todella jää kaipaamaan, on riskien otto. Staattinen tunnelmointi olisi entistäkin tehokkaampaa, jos vastapainona välillä kunnolla friikahdettaisiin.
Teksteissä ollaan pienen äärellä. Siinä missä 4th World War kommentoi yhteiskunnallisia asioita, keskittyy Badu nyt kahden ihmisen väliseen kanssakäymiseen ja enemmän tunteen kuin järjen piiriin kuuluviin asioihin.
