Vuonna 2024 Mikkey Dee kävi lähellä kuolemaa – nyt Motörheadista tuttu rumpali kertoo, mitä tapahtui

Nykyään Scorpionsissa musisoiva ruotsalaisrumpali joutui pari vuotta sitten varsin vaaralliseen tilanteeseen. Nyt mies tarjoaa samasta aiheesta muille varoituksen sanoja.
11.6.2026 13:21

Ruotsalainen Mikkey Dee – joka myös Micael Delaoglouna tunnetaan – on ehtinyt olla monessa mukana. Mies muistetaan erityisesti Motörheadin pitkäaikaisena jäsenenä, joka soitti Lemmy Kilmisterin taustalla vuosina 1992–2015. Nykyään Dee operoi Scorpionsin jäsenenä, ja aikaisemmin urallaan hän on vaikuttanut esimerkiksi King Diamondissa sekä sessiomiehenä Helloweenissä. Vuonna 2024 kuitenkin oli vähällä, että ansioituneen muusikon ura ja koko elämä olisivat loppuneet siihen paikkaan.

Dee sai nimittäin joulukuussa 2024 verenmyrkytyksen, joka on aina hengenvaarallinen tila. Paljon oli pelissä, sillä vaikka Mikkey vältti tapaamisen viikatemiehen kanssa, hän olisi saattanut menettää toisen jalkansa. Rumpali vieraili hiljattain Trunk Nation with Eddie Trunk -radio-ohjelmassa muistelemassa vaikeita aikojaan.

”Oikea jalkani paisui kuin vanha joulukinkku. Se leikattiin kolmeen otteeseen. Sekä jalkaterä että jalka täytyi leikata auki”, 62-vuotias Dee muistelee ja jatkaa:

”Olin hyvin vähällä menettää henkeni, koska infektio oli niin valtava. Sitten oli merkittävä mahdollisuus, että menettäisin oikeanpuoleisen jalkani. Kehoni kuitenkin reagoi hyvin antibiootteihin, ja olin silloin vahvassa kunnossa. Se varmasti auttoi asiaa. Pelasin niihin aikoihin useita kertoja viikossa jääkiekkoa. Olin kuitenkin göteborgilaisessa sairaalassa viiden viikon ajan, ja minusta pidettiin erittäin hyvää huolta. Sekä henkeni että jalkani pelastuivat, ja olen toipunut erittäin hyvin.”

Dee palasi tositoimiin Scorpionsin kanssa, mutta aluksi rumpalointi ei sujunut ongelmitta. Maaliskuussa 2025 yhtye soitti suurkonsertin Mexico Cityssä, mutta Dee ei kyennyt soittamaan koko settiä. Niinpä miehen poika Marcus tuli hätiin ja isännöi rumpupatteristoa seitsemän kappaleen ajan, kun Mikkey itse hoiti kuuden biisin rumpuosuudet.

Dee kertoo, ettei vieläkään tiedä, mistä verenmyrkytys täsmälleen ottaen johtui. Vaarallinen pöpö oli päässyt hänen elimistöönsä jostain viattoman näköisestä haavaumasta tai vastaavasta, ja kun miehen vastustuskyky sattui olemaan noihin aikoihin heikonlainen, bakteerit pääsivät pahemman kerran valloilleen.

”Sitä luulisi, että mikäli sairastut johonkin niin vaaralliseen, sitä saisi korkea kuumeen tai muuta sellaista. Minä en kuitenkaan saanut. Tunsin vain, että jotain oli pahasti pielessä, ja tulin tunti tunnilta sairaammaksi. Lopulta kutsuin albulanssin. Olin siinä vaiheessa jo muuttumassa keltaiseksi, kun maksani, sappirakkoni ja koko ruumiini olivat menossa rikki”, Dee muistelee haastattelussa.

”En ajattele koko asiaa enää niin paljoa, paitsi sitä, miten helposti sellaiseen tilaan voi joutua. Jos vaikka saat vain haavan sormeesi… Tai eräs ystäväni joutui samaan tilanteeseen korvakorun vuoksi. Se on aika pelottavaa. Niinpä yritän varoittaa poikiani ja ystäviäni aiheesta. Pitäkää silmänne auki, jos saatte haavan johonkin.”