ESA KULONIEMI: The Legend Of Bicycle Bronson

Arvio julkaistu Soundissa 12/2006.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.
Bluesministeri Esa Kuloniemi on tehnyt niin paljon kaikenlaista suomalaisen (juuri)musiikkikulttuurin hyväksi, että aikaa ensimmäisen soololevyn julkaisuun löytyi vasta 21 vuotta Honey B and The T-Bonesin debyytin jälkeen. Vuosien uppoutuminen kitarismiin ja kielisoitinten mahdollisuuksien syvä ymmärrys kuuluvat kirkkaina miltei kokonaan instrumentaalisella albumilla. Kuloniemen soolo myös nojaa soitannolliseen hienouteen enemmän kuin Aija Puurtisen laulutulkinnalla siunatut Honey B -levyt.

Arvio

ESA KULONIEMI
The Legend Of Bicycle Bronson
Bluelight

Bluesministeri Esa Kuloniemi on tehnyt niin paljon kaikenlaista suomalaisen (juuri)musiikkikulttuurin hyväksi, että aikaa ensimmäisen soololevyn julkaisuun löytyi vasta 21 vuotta Honey B and The T-Bonesin debyytin jälkeen. Vuosien uppoutuminen kitarismiin ja kielisoitinten mahdollisuuksien syvä ymmärrys kuuluvat kirkkaina miltei kokonaan instrumentaalisella albumilla. Kuloniemen soolo myös nojaa soitannolliseen hienouteen enemmän kuin Aija Puurtisen laulutulkinnalla siunatut Honey B -levyt.

Viidessätoista biisissä ehditään käydä läpi musiikkihistoriaa ja tulevaisuutta trad-blueseista Bollywood-rytmien kautta utuiseen elektroon. Pääosassa on kuitenkin elokuvamusiikillinen tunnelmien kehittely. Bicycle Bronson tuntuukin vaativan laajakangaskuvaa vierelleen. Meditatiivisen kaunis Moses The Magnificent tai funkkaava The Hitman ovat jo nimiensäkin puolesta tunnussävelmiä vielä tekemättömiin elokuviin.

Elokuvallisella laajuudella ja koskettavilla kitarakudoksilla on myös kääntöpuolensa. Kuloniemen soololevy antaa enemmän tyylikkäästä kitaroinnista ja komeista sovituksista kiinnostuneille musanörteille kuin rempseää bluesmeininkiä ja tarttuvia sinkkubiisejä hakevalle kansanosalle.

Lisää luettavaa