GENE: Revelations

GENE
Revelations
Polydor

Genen toinen studioalbumi, 1997 ilmestynyt Drawn To The Deep End, ei menestynyt odotusten ja toiveiden mukaan, joten kolmannelle levylle oli pakko keksiä jotain uutta. Nyt nelikko palaa leuka pystyssä ja poissa ovat niin laulaja Martin Rossiterin keikarimainen imago kuin edellisalbumin päämäärättömät soundikokeilut. Tällä kertaa Gene rockaa, vieläpä yllättävän lihaksikkaasti.

Revelationsilla Gene herkeää avoimen poliittiseksi. Labourin toimintaan pettynyt Rossiter on ajanut hiuksensa ja heittäytynyt intomieliseksi julistajaksi. Useimmiten rock-bändien poliittinen sanoma latistuu paremmin t-paitojen rintamuksesta kuin levykansista luettavaksi, mutta antaumuksella laulava Rossiter ei ole tyhmä. Hänen kanssaan on helppo olla samaa mieltä, jos pitää yhteiskunnan tärkeimpänä tehtävänä jotain muuta kuin rahantekokoneena toimimista.

Musiikillisesti Revelations ei ole mitenkään muodikas tai ainutlaatuinen levy, mutta onneksi Genen biisit ovat tarpeeksi vahvoja. As Good As It Gets -single kuulostaa pianosoundia myöten Bruce Springsteenin Born To Run mielessä sävelletyltä. Tuskin Revelations jaksaa kääntää Genen myyntikäyriä kohti kattoa, siihen se on liian epämukava ja riidanhaluinen levy, mutta bändille itselleen se on tärkeä etappi. Se osoittaa, että Genellä on jotain sanottavaa.