George Thorogoodilla olisi kaikki hallussa: luja asenne, yrmeä kitaraote ja äreä lauluääni. Going Back on hänen oma uskontunnustuksensa Chess Recordsin perinteelle ja lupaava tush-riffivariaatiolla runtattu esipuhe klassisten coverien täyttämälle levylle. Into kuitenkin tylpistyy nopeasti, kun George kelaa läpi kiusallisen köyhiä ja lähes tarpeettomia tulkintoja tuttuakin tutummista standardeista. Siinä eivät auta Buddy Guyn viiltävät apuvedot
Hi-Heel Sneakersin ränttäboogien päälle tai Charlie Musselwhiten harputtelut välinpitämättömästi lauletussa My Babe -versiossa. Oikeastaan vain ripeämpi J.B. Lenoir -laina Mama Talk To Your Daughter ja Jimmy Rogersin Chicago Bound osuvat jotenkin svengisuoneen.
Hemputeltuaan muiden muassa kolme Willie Dixonin klassikkoa kuiviin Thorogood paikkaa bluesin ykkössäveltäjän mainetta tuottaja-rumpali Tom Hambridgen kanssa rustatulla Willie Dixon’s Gone -originaalilla. Se on helposti levyn rennoin raita ja paras oma esitys, mikä on saavutus sinänsä covereiksi valikoitujen biisien tason tietäen. Ympyrän sulkee vanha Rolling Stones -instrumentaali, joka on albumin tavoin ottanut nimensä Chessin katuosoitteesta. Mutta mitä me tekisimme tällaisella bluesin karaokekingillä, kun meillä on Kari Peitsamon kaltainen aito boogiemies.