GIANT ROBOT: Domesticity

GIANT ROBOT
Domesticity
Stupido

Kaksi vuotta on kulunut Superweekendin ilmestymisestä. Pahvikantisesta omakustanteesta on kulunut muistaakseni jopa seitsemän vuotta ja Crushing You With Stylestakin viisi. Puoli vuosikymmentä on ikuisuus robotin elämässä, mutta ajan arvet eivät ole ehtineet merkitä kolmatta pitkäsoittoa, joka ristittiin Domesticityksi. Jos aika on Giant Robotia koskettanut, se on tehnyt yhtyeestä maanläheisemmän, haavoittuvan pop-ilmiön ja pohdiskelevan. Giant Robot ei vavisuta uutuudellaan vaan keskittyy kuulostamaan itseltään, mikä on hyvä asia.

Domesticity on eurooppalaista musiikkia, joka on afroamerikkalaisen rytmin palveluksessa. Siinä ei ole mitään erikoista, epäilyttävää tai selittämätöntä, vaan vokaali ja silkka persoonallisuus kantavat kirjavia vaikutteita ja toisaalta erottavat kollektiivin homogeenisuuden vaivaamasta kasvottomasta rytmimusiikista. Olisi liioittelua väittää, että Giant Robot yltyisi juhlimaan suomalaisuuttaan, mutta olennaisempaa on, ettei yhtye ainakaan peittele juuriaan tai tasoita piirteitään.

Domesticityn ensiaskeleet ovat suoraviivaisia. Sointi on supistettu, ja eteenpäin kiirehditään. Suvantoihin ei hidasteta, vaan ulkoasu on siisti ja huoliteltu. Olan yli katsominen ja sukeltaminen eivät tule kuuloonkaan. Kuulostaa varmasti kiltiltä ja harmittomalta, mutta seuraava kappale odottaa muodostumistaan ja intro outroa. Loppua kohti levy leviää kuulijan eteen ja biitistä päästetään uskaliaasti irti. Giant Robotin selkäranka on tunnetusti vahva, mutta kestävätkö sen teemat paljaana näin pitkäveteistä luentaa?

Kun Domesticityn monet kasvot ovat paljastuneet, hämmennys valtaa mielen: Please Be Here ja Last Snow todistelevat, ettei Giant Robot selvästikään halua tehdä pikaruokaa, vaikka heidän levynsä palvelevatkin monenlaisia tarpeita. Tämä ilmiselvästi itsetarkoituksellinen monitahoisuus ei kuitenkaan näyttäydy niinkään pelottomana soittona ja johdonmukaisesti kehittyvänä musiikkina kuin kevyenä snobbailuna. Elitistisyyteen Domesticity ei sorru, vaikka se esitteleekin tuhlailevasti mahdollisia kehityssuuntia ja jännittäviä taipumuksia, jotka jätetään sovinnolla lunastamatta. Muotonsa puolesta hidastuvassa albumissa on kuin onkin aavistus mielikuvituksellisen tapetin vikaa: ikään kuin Giant Robot pelkäisi astua rohkeasti koko painollaan eteenpäin ja tyytyisi sen sijaan vihjailemaan erinomaisuudestaan ja musiikillisesta seikkailumielestä, joka on varmasti voimakkaammin läsnä sen esikuvissa ja levyn kiintopisteissä kuin sileästi soivassa Domesticityssä.

Giant Robot kärsii siinä mielessä kiusallisesta hipster-kuumeesta, että yhtyettä syleilevä määrittelemättömyys, jolla sitä ristiriitaisesti kuvaillaan, on varkain vakiintunut omaksi virtaviivaiseksi tyylikseen. Toisaalta se on kunnianosoitus Giant Robotin ja Pepe Deluxen kaltaisille yhtyeille ja välitön seuraus heidän monivuotisesta työstään. Yhtä kaikki musiikki on pysynyt läpi vuosien perusluonteeltaan muuttumattomana, minkä julkilausuminen on tarpeen ainoastaan sen vuoksi, että biitin saralla on tapana puhua joka käänteessä monumentaalisista uroteoista ja suurennella kosmeettisia eroja.

Domesticityn meriiteistä vähäisin ei ole sen kyky ottaa tilaa haltuun. Giant Robot tempaa kuulijansa liikkeelle ja koskettaa teksteillään, onnistuu herättämään ajatuksia ihmisyydestä. Toisinaan se rytmittää askelta vaikkakin harkitusti. Tämän saavuttaminen on luultavasti ollut paljon vaivalloisempaa kuin äänitettä kantava pulssi antaa hiipuessaan ymmärtää. Se on kumarruksen arvoinen teko.