Kitaristi Tony Iommi on elävä esimerkki siitä, miten myönteisiä muutoksia ajan kuluminen ja kokemuksen karttuminen käsityöläisammatissa toimivassa ihmisessä parhaimmillaan aiheuttavat. Kun Vanha Tuppisormi junttaa ilmoille Atom & Evilin ja Breaking Into Heavenin kaltaisten biisien riffejä, tekemisen lujuutta ja varmuutta yhtä lailla kuin kädenjäljen syvyyttä voi vain äimistellä.
Eikä löydy heikkoa lenkkiä muualtakaan. Laulaja Ronnie James Dio, basisti Geezer Butler sekä rumpali Vinnie Appice esiintyvät kukin erinomaisen väkevästi tällä kirkkaasti soivalla kymmenraitaisella albumilla. 61-vuotiaalla Iommilla olisi paitsi historiallinen ja moraalinen, ymmärtääkseni myös laillinen oikeus pyörittää tätäkin kokoonpanoa Black Sabbathin nimissä, mutta hän lienee säyseä ja kaukaa viisas mies. Ensinnäkin Heaven And Hell -otsikko karkottaa ne, jotka muuten jo kohta määkisivät tuttua “rahanvaihtajat pois temppelistä” -mantraansa. Lisäksi Black Sabbath -nimi pysyy mukavasti naftaliinissa odottamassa hetkeä, jona originaalilaulaja Ozzy Osbourne on taas riittävän motivoitunut aikakoneeseen astumiseen.
Atom & Evilin ja Breaking Into Heavenin ohella albumin parhaimmistoon nousee eeppinen Follow The Tears. Luonteeltaan salaperäisen retromoderni kappale osoittautuu albumin kuningaspultiksi. Yhtäältä tämä helvetin hyvä biisi olisi ollut ylväs lisä mille tahansa Sabbathin klassisista albumeista, toisaalta sen myötä Iommi tuntuu kerrankin ottavan jotain takaisin jälkeensä tulleilta sukupolvilta, jotka ovat ilmaisunsa ja uransa hänen laskemalleen perustalle rakentaneet.
Kuten Sabbathin kohdalla aina, riffien rinnalla onnistumiseen ratkaisevasti vaikuttavin tekijä on tempo. Niin kauan kun Iommi malttaa olla laittamatta vitosta silmään, homma toimii. Selvä poikkeaminen optimaalisesta mateluvauhdista tuottaa kuitenkin pahaa jälkeä, kuten Eating The Cannibals ja Neverwhere todistavat.
Jokaista tällä levyllä esiintyvistä muusikoista on kuultu useilla merkittävästi paremmilla tallenteilla. Mutta myös paljon huonommilla. Perinteille uskollisena pysymisen ja niiden kunniakkaan jatkamisen arvostaja pitääkin olennaisempaa havaita, miten vaivatta The Devil You Know -levy pätkii niin monta vuosina 1983-95 Black Sabbathin nimissä julkaistuista kapisista rykäisyistä.