Hyökkäys hermokeskukseen – Sixx: A.M.:n teemajulkaisun toinenkin osa julki

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Sixx: A.M.
Prayers For The Blessed Vol. 2
Eleven Seven

Sixx: A.M:n viime keväänä Prayers For The Damned Vol. 1:llä alkanut mellakka vallitsevaa ja arvatenkin lähitulevaisuudessa vielä ahdistavammaksi käyvää yhteiskuntajärjestystä vastaan jatkuu teemalevyn toisella puolikkaalla.

Prayers For The Blessed Vol. 2 on pienen ihmisen puolesta toitottava megafoni. Se on sanomaltaan kaunis ja voimauttava, James Michaelin laulu on riipivän tunteikasta ja kappaleetkin ovat aivan yhtä hienoja kuin Prayers For The Damned Vol. 1:llä. Samalla käy kuitenkin selväksi miksi levyt piti julkaista puolen vuoden välein tavallisen tupla-albumin sijaan: laulut ovat aivan samasta puusta veistettyjä. Ylipitkänä kerta-annoksena Prayersit olisivat olleet kerta-annokseksi useimmille ehkä liikaa.

Vol. 2 on kuitenkin niin täynnä sanottavaa, suoraan hermokeskukseen hyökkäävää ja ravistelevaa modernia jenkkiheavyä, hirvikärpäsen lailla tukkaan tarttuvia isoja kertosäemelodioita, sielusta kouraisevia taisteluhuutoja ja DJ Ashban säkenöivän loisteliasta kitaransoittoa ettei edes Harry Nilssonin ja Mariah Careyn maailmanmenestykseksi (ja Ressu Redfordin suomihitiksi) tekemän Badfingerin Without You -kappaleen ties kuinka mones kierrätysversio haittaa.

Lisää luettavaa