ICONCRASH: Nude

Iconcrashin debyytti vakuuttaa kuulijansa ennen kaikkea siitä, että Jaani Peuhu on ilmeinen lahjakkuus. Hän on käytännössä yksin luonut tämän goottiteoksen, joka rohkeasti ja vakuuttavasti tarjoilee laajan kirjon enemmän tai vähemmän synkkää musiikkia.

Hämyisän intron jälkeen levy lähtee liikkeelle tarttuvalla Heaven's Mapilla, joka ei vielä kovin ahdistavissa maisemissa liiku, vaan muistuttaa mahtipontista brittipoppia Mansunin tapaan, johon viittaa myös Peuhun kiehtovan lapsenomainen laulusoundi. Biisi biisiltä levy uppoaa hitaampiin ja synkempiin goottitunnelmiin, mutta jopa yhdeksänminuuttiset biisit kantavat kestonsa pääosin komeasti. Levyn sointi vaihtelee orgaanisen ja koneellisen välillä, ja syntikoilla on tärkeä rooli. Peuhun maailmassa on kosolti hienoja yksityiskohtia ja dramaattista tunnelmaa, ja sävellyksetkin vakuuttavat lähes poikkeuksetta.

Loppupuolella albumi hajoaa industrialvaikutteiden myötä, eikä levyn päättävän pianoballadin pelkistetty sovitus toimi. Peuhun sinänsä komeaa ja persoonallista laulua vaivaavat vielä hienoinen jäykkyys ja opetellun tuntuiset maneerit. Mutta kaiken kaikkiaan vakuuttava startti, jolle mieluusti toivoo jatkoa.