Nicke Anderssonin missio aidon rockin puolesta jatkuu vuodesta toiseen. The Hellacoptersin hyydyttyä kiertämään omaa kehäänsä Andersson hyppäsi hetkeksi soul-vetoisemman The Solutionin kelkkaan, mutta bändin kaaduttua logistisiin mahdottomuuksiin (USA:ssa asuva laulaja, 14-henkinen livekokoonpano) miehen veri veti nopeasti takaisin suoraviivaisemman toiminnan pariin.
Imperial State Electricin pari vuotta sitten julkaistu debyytti ei ollut suuren luokan mestariteos, mutta se osoitti jälleen, että onnistuessaan Andersson osaa yhä sorvata varsin hienoja iskusävelmiä. ”Uutena” piirteenä musiikkiin oli hiipinyt vahvasti The Beatlesilta haiskahtava kevyt rullaavuus, jonka vaikuttavuuden Andersson itsekin auliisti myönsi. Pop War jatkaa hyvin pitkältä samalla linjalla, joskin Fab Four -tyyppistä ilkamointia on viety vielä pari askelta pidemmälle. Biisit ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta lyhyitä ja kompakteja rykäisyjä, joiden koukut tarjotaan kuulijalla kuin hopealautasella ja joiden melodisuus suorastaan pursuaa korvista.
Nicke Anderssonin musiikillista tyylitajua ei liene kiistäminen. Mies on aina ammentanut parhaista lähteistä ja onnistunut siinä samalla myös luomaan jotain oikeasti uutta. Harmittava fakta vain on, että nämä uroteot tulivat pääosin The Hellacoptersin puikoissa ja Imperial State Electricille tuntuu jääneen tästä vain rippeet. Jossain vaiheessa pelkkä muodollinen pätevyys ei vain enää riitä.
