Viisi vuotta esikoisalbumin jälkeen Incredible Nothing on edelleen jonkinlaisessa limbossa. Aivan nollasta sen ei enää tarvitse puskea pölyä nielemään. Matka on silti pitkä rockin peruskuluttajan tietoon. Pitkästä hiljaiselosta huolimatta osa palikoista lojuu yhä lattialla ja tornikin huojuu. 27-levy ei ole valmiin yhtyeen tekosia.
Ensinnäkin albumin teema on auttamattoman korni ja vanhentunut. Nuorena rocktähtenä kuoleminen on tietysti jokaiselle itsetietoiselle muusikolle makaaberi paradoksi: unelmien täyttymys ja peruuttamaton uhraus. 27 on kuitenkin vain suomalainen rocklevy, ei aiheeseen sen esillenostoa kummempaa sanottavaa uhraava manifesti. Ellei tule laskeneeksi sellaiseksi levyn 27 minuutin kestoa, mikä lienee syy siihen, miksi osa kappaleista loppuu tökerösti kuin kesken.
Disco Ensemblen Jussi Ylikosken ja Lapkon Ville Maljan vierailut luovat illuusiota Incredible Nothingin kuulumisesta nykyaikaisen ja kovaäänisesti soivan indierockin joukkoon. Jos se jollekin olisi itsessään hyve, seikka torpedoidaan levystä löyhkäävällä ysäriestetiikalla.
Jos yhtye olisi saanut taakseen oikean levy-yhtiön, se olisi luultavasti tuupannut Thin Red Linen miinanraivaajan ominaisuudessa ensimmäiseksi singleksi maastoa tutkimaan ja sen jälkeen passittanut bändin takaisin kirjoittamaan yhtä hyviä kappaleita.