IRON MAIDEN: The Final Frontier

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Uran viidennentoista studiolevyn alkaessa kolkolla ja pitkällä Satellite 15 -introlla käy selväksi, ettei sana ”helppo” ole vilahtanutkaan bändin ajatuksissa The Final Frontieria valmistellessa. Introlla Iron Maiden on lähempänä teollisuussätkettä kuin ikinä aiemmin.

Arvio

IRON MAIDEN
The Final Frontier
EMI

Uran viidennentoista studiolevyn alkaessa kolkolla ja pitkällä Satellite 15 -introlla käy selväksi, ettei sana ”helppo” ole vilahtanutkaan bändin ajatuksissa The Final Frontieria valmistellessa. Introlla Iron Maiden on lähempänä teollisuussätkettä kuin ikinä aiemmin. Myös kokonaisuutena The Final Frontier on Maidenin uran kokeellisin albumi. Biisien keskipituus kellottuu lähemmäs kahdeksaa minuuttia, mukana on huomattavan paljon rauhallisesti polveilevaa materiaalia, jopa puoliballadeja,
kertosäkeiden toisto on Maiden-levyksi minimissään ja biisijärjestyksenkin perinteinen kaari on murrettu. Nyky-Maidenia ei tunnu pidättelevän tai arveluttavan mikään.

The Final Frontier vaatii kokeellisesta olemuksestaan johtuen vielä normaaliakin pidemmän kypsyttelyajan. Huomionarvoista on Adrian Smithin kova panos biisinteossa, mies on ollut mukana kuudella levyn kymmenestä biisistä. Smith keskittyy nyt täysin progressiivisempiin, eeppisempiin ja pidempiin biiseihin. Maidenin nopeat perusrallit aiemmin kirjoittanut kitaristi teki ensimmäisen pitkän biisinsä vasta Dance Of Deathille (2003), joten tässä on yksi selitys The Final Frontierin odottamattomalle luonteelle. Steve Harris puolestaan ei ole pelännyt biisien venymistä 15 vuoteen: lukemattomat ovat ne eepokset, jotka alkavat kevyellä rakentelulla, kulkevat matkansa ja päättyvät kymmenen minuuttia myöhemmin alkuteeman rauhalliseen toistoon.

Maidenin rohkeutta alleviivaa selvien hittilatausten puuttuminen. The Final Frontier on palapeli, jonka osasia on erittäin vaikea nostaa irti kokonaisuudesta: nämä biisit eivät välttämättä pärjää omillaan, mutta tämän levyn osasina ne ovat lyömättömiä. Jälleen tarvittiin Iron Maidenia palauttamaan uskoa albumikokonaisuuksiin.
Kun historiaa joskus myöhemmin tarkastellaan, The Final Frontier ei tule nousemaan Maidenin levyjen kärkipäähän, mutta erilaisuutensa ja arvaamattomuutensa ansiosta se on erinomainen esimerkki bändin itsepäisyydestä ja jatkuvasta halusta haastaa itsensä. Eikä Maiden olisi Maiden, jos se ei nostaisi vähintään viitta kuutta biisiä livesettiin, pisimpiä lauluja karsastamatta.

Historiaa ei kuitenkaan tarkastella vielä, sillä The Final Frontier ei ole Iron Maidenin viimeinen studiolevy. Bruce Dickinson, naama virneessä, tiesi tarkalleen minkä hässäkän hänen keksimänsä nimi synnyttää.

Lisää luettavaa