IRON MAIDEN: A Matter Of Life And Death

IRON MAIDEN
A Matter Of Life And Death
EMI

Mitä voisi kirjoittaa Iron Maidenista, jota siitä ei olisi jo kirjoitettu? Itse tutustuin tähän legendaariseen brittibändiin 13-vuotiaana, lainattuani Live After Death -konserttitaltioinnin entiseltä bänditoveriltani. Eikä se ollut rakkautta ensi kuuntelulla, koska yhtyeen ilmaisu vaati totuttelua etenkin laulusuoritusten osalta. Niin, eihän Bruce Dickinsonin saamaa ”Air Raid Siren” -lempinimeä lausuttu todellakaan alun perin positiivisessa valossa…

On bändejä, jotka pyrkivät uusiutumaan tasaisin väliajoin ja luomaan nahkansa uudelleen. Sitten on yhtyeitä, jotka jatkavat hyväksi havaitsemallaan linjalla suosiota saavutettuaan. Kun Iron Maiden on levyttänyt EMIle melodista sankariheviään jo vuodesta 1980, ei ole vaikea päätellä, kumpaan kastiin brittikuusikko kuuluu.

Maidenin suurin musiikillinen muutos tapahtui Dickinsonin liityttyä yhtyeeseen vuonna 1981. Seuraavana vuonna ilmestynyt The Number Of The Beast on heviklassikko, jota seurasi useampi vastaavalla arvolla nimetty kokonaisuus. Perustellusti voidaan sanoa, että Maidenin nykyinen soundi on yhä peräisin lähes neljännesvuosisadan takaa. Mutta miksi muuttaa menestyksekästä kaavaa?

Dickinson erosi Maidenista 1993 palatakseen riveihin vuosituhannen vaihteessa. A Matter Of Life And Death on solistin kolmas studioalbumi yhtyeen riveissä paluun jälkeen. Useamman kuuntelukerran jälkeen on todettava, että se on luultavasti paras Maidenin albumi tällä vuosituhannella.

Maidenin ainoa alkuperäisjäsen, yhtyeen vuonna 1975 perustanut basisti Steve Harris, on useissa yhteyksissä puhunut lämmöllä progressiivisen rockin vaikutteistaan. Ne kuuluvat A Matter Of Life And Deathilla. Iron Maidenin neljästoista studioalbumi on orkesterin progein sävelteos. Ilmeisesti levyä pitäisi kuunnella viisi vuotta korvalaput päässä pohjoisnavalla luodakseen täydellisen analyysin. Käy kateeksi sekstettiä, joka sävelsi, treenasi ja äänitti albumin parissa kuukaudessa. Ja mihin tarvitaan kolmea kitaristia, jos heitä ei hyödynnetä?

Uutukaiselta on turha odottaa yhtäkään The Trooperin, Aces Highin tai Only The Good Die Youngin kaltaista iskusävelmää. Sen sijaan saamme kymmenen kappaleen ja 72 minuutin verran uusia sävellyksiä, jotka tuovat etupäässä mieleen The Rime Of The Ancient Marinerin kaltaiset eepokset. Iron Maiden on tehnyt levyn, joka ei päästä helpolla, mutta joka lopulta palkitsee kuulijansa.