J. KARJALAINEN: Sinulle, Sofia

J. KARJALAINEN
Sinulle, Sofia
Warner

J. Karjalaisen edellinen albumi Et ole yksin (2013) myi nykyoloihin nähden Suomessa merkittävästi. Tästä syystä on ymmärrettävää, että Warner tarjosi ensin ainoaksi mahdollisuudeksi kriitikoille kuulla Sinulle, Sofia -albumin vain yhtiön toimistolla sovittuna ajankohtana. Karjalaisen uuteen levyyn kohdistuu pitkästä aikaa yleisönkin suunnalta niin valtavat odotukset, ettei levy-yhtiö tarvitse yhtään arviota sen myynnin parantamiseksi – pikemminkin päinvastoin. Ensimmäinen ajatus olikin, eikö levyä pidetä panoptikonissakaan niin hyvänä, että sen voisi antaa kriitikoille vapaasti kuultavaksi, kuten normaalisti.

Täydellisesti ajoitettu Et ole yksin puhutteli vanhojen fanien lisäksi etenkin urbaania hiphopin parissa kasvanutta sukupolvea, jolle parran kasvattanut, itseironinen ja rennosti esiintyvä J. sopi sosiaalisen median kyllästämän identiteetin rakennusvälineeksi. Karjalainen myös ymmärrettiin tuotteistaa tälle kohderyhmälle Nyt kolisee -levyn ja Vilungin suunnittelemien t-paitojen avulla. Et ole yksin -levyn vetovoima perustui paljolti myös siihen, että kolmen amerikansuomalaisen albumin jälkeen odotukset perinteistä karjalaislevyä kohtaan oli täysin tyrehdytetty.

Sinulle, Sofia kuulostaa ennen kaikkea levyltä, joka Karjalaisen oli helppo tehdä.

Sinulle, Sofia on tekstien osalta mahdollisesti riisutuinta Karjalaista. Romantiikan ihanteita noudattavat, omaelämäkerralliset tekstit etenevät uskollisesti lineaarista narratiivia noudattaen vailla arvoituksellisuutta. Tekstien keskeinen rooli ja Karjalaisen tarinankerronnan naivismi muodostavatkin albumin ydinongelman. Esimerkkeinä käy Stindebinde-hahmon kliseinen kuvasto tupakan kellastamine sormineen, mikä on kuin suoraan Juha Itkosen empatiaproosasta – tai Kitaraa ja viinii -kappaleen riimittely: ”Ei se ollu fiinii / kitara ja viinii”.

Instrumentaation osalta seikkaillaan niin kollektiivisessa suomalaisessa mielenmaisemassa kuin Yhdysvalloissakin: Mennä huitelee on kuin toisinto Aki Sirkesalon Naispaholaisesta ja Se mies oli Tommy Ramone on silkkaa Los Lobosia. Etenkin nimikappale osoittaa, että Karjalaisella on loistava melodiantaju ja pop-musiikin konventiot hallussaan ja siksi ihmetyttääkin, miksi hän ei käytä taitojaan ja asemaansa myös näiden konventioiden rikkomiseen. Sinulle, Sofia kuulostaa ennen kaikkea levyltä, joka Karjalaisen oli helppo tehdä.