J. KARJALAINEN: Polkabilly Rebels

J. KARJALAINEN
Polkabilly Rebels
Poko Rekords

Suomalaisen lauluntekijän löytöretki musiikkinsa valtamerentakaisille, mutta silti kotimaisille juurille saavuttaa kolmannen ja ilmeisesti viimeisen osansa. Lännen-Jukan (2006)  karusta mies ja banjo -ilmaisusta on kuljettu luonteva merimatka Polkabilly Rebelsin leppeään bändisvengiin. Soundikaista on nyt leveämpi, mutta kappalemateriaalia leimaa sama ”no bullshit” -tiivistys kuin trilogian räkäisemmin raakutuilla alkuosilla. Michiganin kovimman muijan Jingo Viitalan ja Karjalaisen perinnemelodioihin kirjoittamat tekstit puhuttelevat kuulijaa samalla suoruudella kuin suoraan perinnearkusta kaivettujen viisujen syvät tarinat.

Musiikilliset lisäsävyt ovat näissä esityksissä tukevasti paikallaan. Tommi Vikstenin sähkökitaran ja Mitja Tuuralan läskibasson välinen fiftarigroove pakottaa tanssilattialle. Rumpubiittiä ei tarvita. Marjo Leinosen laulutulkinta nostaa Hopeinen veitsi -balladin uudelle levelille. Veli-Matti Järvenpään biorytminen haitari ja siellä täällä kuultava viulu nykivät tasan sopivasti.

Lännen-Jukka, Paratiisin pojat (2008) ja Polkabilly Rebels muodostavat suuren amerikansuomalaisen laulukirjan, jonka henkiin puhaltamisesta 2000-luvun Suomessa J.Karjalainen kavereineen ansaitsisi jonkinlaisen valtiollisen kulttuurikunniamerkin. ”Koko kansan artistin” jyrkkä irtiotto takuuvarmemmasta radiomateriaalista on myös poikkeuksellinen. Onkin mielenkiintoista seurata kuinka nämä musiikkiarkeologiset tutkimukset kenties kuuluvat jatkossa J. Karjalaisen tuotannossa.

Sitä odotellessa Polkabilly Rebelsissä riittää riemastuttavaa kuuntelemista.