1990-luvun puolivälissä kurkkuleikkaus ja sädehoito räjäyttivät James Cottonin äänen päreiksi, joten hän laulaa tässä vain delta-henkisen päätösraidan Bonnie Blue, jossa Colin Linden vetelee Nationalilla slidet ja James puhkuu harppuun akustisesti. Jos Cottonin ääni on mennyttä, niin harppu soi yhä niin tajuttomalla voimalla, että sillä voisi leikata nurmea. ”Mississippin saksofoni” on kohta kahdeksankymppisellä herralla sillä tavalla hallussa kuin sopii odottaa jo teininä Sonny Boy Williamsonilta koulutuksen saaneelta ja 12 vuotta Muddy Watersin harpistina toimineelta mieheltä. Dynamiikkaa ja nyansseja riittää.
Hiljattain myös Johnny Winterin kanssa työskennelleen rumpali Tom Hambridgen verevästi tuottama Cotton Mouth Man potkii muutenkin mainiosti. Mittatilaustyönä Cottonille tehty materiaali ei jää hinkkaamaan samaa uraa. Tempot ja sävytys vaihtelevat kun laulumikillä käyvät vakituisen Darrell Nulischin ohella Greg Allman, Warren Haynes ja Keb Mo. Kaikki, varsinkin Nulisch, tekevät asiallista jälkeä, mutta karismaattinen Delbert McClinton rennosti rullaavassa Hard Sometimesissa ja väkevä-ääninen Ruthie Foster hitaan surullisessa Wrapped Around My Heartissa, jossa Cottonin harppu ja Rob McNelleyn kitara sylkevät viiltävää sineä, erottuvat edukseen.
Vaikuttava työ edelleen keikkailevalta veteraanilta!