”En muista niitä kappaleita enää” – Tarja Turunen puhuu Nightwishin varhaisista albumeista

Tarja Turunen kertoo tuoreessa haastattelussa, minkä Nightwish-biisin kimppuun hän saattaisi joskus vielä palata.
29.4.2026 19:08

Tarja Turunen vieraili Metal Addiction -webzinen haastattelussa muistelemassa menneitä ja pohtimassa nykyhetkeä. Toimittaja kysyi Turuselta, mitä Nightwishin kappaletta tämä tahtoisi joskus vielä esittää, ja Tarja alkoi pohtia asiaa oikein kunnolla.

”On melko lailla asioita, jotka olen jo unohtanut. Jos mietin nyt vaikka Oceanborn-albumia tai pian 30 vuotta täyttävää Angels Fall Firstiä, en muista niitä kappaleita enää. Siis ihan oikeasti – siitä on pitkä aika, ja minun on vaikea kuunnella niitä levyjä, koska tuskin pystyn kuulemaan niillä itseäni. En todellakaan pidä siitä, miltä kuulostan noilla albumeilla, koska olin silloin vielä aivan alkutekijöissäni enkä tiennyt, kuinka käyttää ääntäni. Keskityin silloin oopperalauluun, ja oli hyvin vaikeaa loitontua siitä”, Turunen sanoo ja jatkaa:

”Mutta mitä Nightwishin kappaletta tahtoisin laulaa? Ehkäpä Swanheartin, se on Oceanbornilla julkaistu balladi. Olen esittänyt sen pariin otteeseen sinfoniaorkesterin kanssa, mutta siitä on jo aikaa. Se on vaikea kappale laulaa. En tiedä, miten onnistuin hoitamaan sen silloin kun kappale äänitettiin. Muistan, että se tuotti minulle paljon vaikeuksia. Muistan, miten minulla oli todella paljon vaikeuksia studiossa. Mutta nyt se varmaan olisi hauskempaa.”

Siis mikä biisi se olikaan? Tämähän se:

YouTube video