JASON LOEWENSTEIN: At Sixes & Sevens

Arvio julkaistu Soundissa 09/2002.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Sebadohissa Lou Barlowin varjoon jäänyt Jason Loewenstein iskee soolollaan varmaan paikkaan. Suoristetuista kurveista ja vahvemmin riffipohjaisista biiseistä huolimatta Loewensteinin debyytti on alusta loppuun sataprosenttista Sebadohia, jota ei ole edes vaivaannuttu päivittämään ajan tasalla.

Arvio

JASON LOEWENSTEIN
At Sixes & Sevens
Domino

Sebadohissa Lou Barlowin varjoon jäänyt Jason Loewenstein iskee soolollaan varmaan paikkaan. Suoristetuista kurveista ja vahvemmin riffipohjaisista biiseistä huolimatta Loewensteinin debyytti on alusta loppuun sataprosenttista Sebadohia, jota ei ole edes vaivaannuttu päivittämään ajan tasalla. At Sixes & Sevens soi samalla räkäisyydellä kuin 90-luvun alkupuolen alternative-rokin todelliset kivijalat.

Itseäni Loewensteinin junnaaminen samoissa kaavoissa ainoastaan harmittaa – yleensä vahvojen johtohahmojen myötä bändeissään sivuosiin jättäytyneet/joutuneet (George Harrison, Dave Grohl, James Iha) paljastavat vasta soololevyillään todelliset taitonsa. Nyt tuntuu kuin Jason vain toistaisi vanhoja tottumuksiaan sen enempää ajattelematta. Riman mataluudesta vihjaisevat H/M-biisin tyyppiset hahmotelmat, joita ei missään nimessä tulisi käyttää demo-tasoa pidemmällä. Kaiken (soittimet, laulu, biisit, tuotanto) itse tehneillä artisteilla on vaarana sokeutua oman materiaalin suhteen, nyt jos koskaan paskafiltterinä toimineella ulkopuolisella olisi ollut käyttöä.

Loewensteinin kynäilemistä biiseistä on totuttu sieltä täältä bongailemaan pieniä helmiä, mutta At Sixes & Sevensille ei näitä tähdenlentoja ole eksynyt. Lähimmäksi nousee Pavement-tyylinen Circles, joka näpsäyttää terävästi näpeille väsähtäneen rokkauksen lomassa. 

Lisää luettavaa