Siinä missä Lewisin emobändi Rilo Kiley on parilla viime levyllään tehnyt siloiteltua indiepoppia, suuntaa Jenny itsekseen kohti juurevaa kantrirockia, johon väriä tuodaan garage- ja soul-vaikutteilla. Kahden vuoden takaisella soolodebyytillä Rabbit Fur Coat Wilsonin rinnalla musisoivat identtiset kantrisisarukset The Watson Twins, mutta tällä kertaa levy on kreditoitu vain Jennyn nimiin. Merkittävässä roolissa soittajana ja tuottajana on Lewisin heila, itsekin muusikkona kunnostautunut Johnathan Rice.
Edeltäjäänsä astetta rokkaavampi levy briljeeraa bändin upealla soitolla, joka roisimmillaan on lähellä The White Stripesin reviiriä ja kantaa myös tylsempien sävellysten yli. See Fernandossa kiteytyy ehkä parhaiten bändin verevä, pitkälti livenä vedetty rokkaus. Mukana on myös muutama aseista riisuva hituri: Bad Man’s Worldissa nyanssit luodaan laulun tilasoundin vaihtelulla ja hyökkäävillä jousilla. Erittäin hidas akustinen nimibiisi kulkee stemmalauluineen lähes Low’n syvyyksissä.
Jenny ei laulajana ole järin persoonallinen, mutta hienosti hänen äänensä taipuu niin leppoisiin kantrifiiliksiin kuin revittelyyn. Carpetbaggersilla hienosti sointuvaa stemmatukea tarjoaa Elvis Costello.
