Jermajesty esittelee yleisölle entistä virtaviivaisemman ja monipuolisemman Jermainen. Hope Dies Last (2008) oli kaikin puolin kompakti ja toimiva paketti, mutta kovin laaja-alaista kuvaa se ei Jermainesta antanut. Ja täytyy muistaa, että muutos ja kehittyminen ovat terveyden merkkejä hyvillekin bändeille, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka ahtaassa emo-lokerossa Jermaine on aiemmin operoinut.
Olen muutamaankin otteeseen peräänkuuluttanut Jermainelta paria astetta terävämpää kappalemateriaalia, ja tähän huutoon Jermajesty vastaa hyvin. Oivallinen esimerkki on avauskappale Don’t Be A Stranger, joka hitusen tarttuvammalla kertosäkeellä olisi varma täsmähitti, mutta hyvä se on tässäkin muodossaan. Onnistunut biisi on myös rauhallinen The Ends, joka tekee selvimmän pesäeron takakireään emo-rockiin. Hyvänä kontrastina tälle toimii hyperaktiivinen punkrykäisy Demons, joka myös muistuttaa kuulijaa siitä, ettei Jermainen särmikkyys ole mihinkään kadonnut.
Jermajestyn myötä sopisi odottaa, että Jermaine saisi jalkaansa edes alustavasti ulkomaan markkinoiden suuntaan. Jermainen esittämällä energisellä ja positiivissävytteisellä modernilla rockilla kuvittelisi löytävän yleisöä kansainvälisestikin.