JOE STRUMMER & THE MESCALEROS: Rock Art And The X-Ray Style

JOE STRUMMER & THE MESCALEROS
Rock Art And The X-Ray Style
Mercury

Joe Strummerin kerrotaan sanoneen, että The Clash palaa takaisin vasta, jos lapsensa alkavat nähdä nälkää. Sinänsä mainio, mutta varmuuden vuoksi noin joka toisen biisinsä The Clashin hittikataloogista poiminut Provinssirock-keikka ja nyt käsillä oleva albumi ovat vain pari todistetta siitä, että Strummer aikoo pysyä leivässä ilman menneisyyteen turvautumista.
Rock Art And The X-Ray Stylella keski-ikäistynyt entinen punk rockari ottaa easysti, mihin Joe Strummerilla on luonnollisesti täysi oikeus. Joe Strummer And The Mescaleros soittaa kuin pehmeää ja pienieleistä rytmiä iskevä ja lyriikoidensa kriittisyyden säilyttänyt sissiryhmä. Avausraita Tony Adamsissa on tuttua hitaanrentoa reggaeriffailua, jonka perusteella Strummer ei sittenkään noin vain karista The Clashiä harteiltaan. Sävelmältään biisi voisi olla kotoisin The Clashin virtuaaliselta comeback-albumilta. Mutta meksikolaisuus ja modernin mustan beatin keinot ovat nekin hyötykäytössä. Sandpaper Bluesin eksoottis-transsinen jammailu ja singleraita Yalla Yallan hillitty konegroove puolestaan väittävät lanteita keinuttavan tanssimusiikin olevan tänään lähempänä Strummerin sydäntä kuin rock isolla ärrällä.
Joe Strummer And The Mescalerosin Road To Rock'n'Roll on rauhallisen letkeä, mutta Techno D-Day ja Diggin The New soivat muutamaa pykälää rajumpina. Forbidden City on albumin Straight To Hell ja Willesden To Cricklewood päättää kelpo levyn hartaan pianojohtoisena.