JULIET JONES: Ihme

Lähes Juliet Jonesin Sydämen arkiston aarteiden kannoilla tulee albumillinen Eero "Hyyppä" Jonesin tuoreita sävel- ja sanaryppäitä. Bändi on pelkkä Juliet Jones, mutta jo Sydämessä ja varsinkin Inkvisitiossa viljelemistään hilpeän hillittömästä kyynisyydestä ja pikkukapinallisesta avant gardismista Eero Jones ei ole halunnut juurikaan tinkiä. Ihme on epätavallisine sointeineen ja villeine ideoineen yllätyksellinen albumi, jolla ympäröivää maailmaa ja sen ihmeellistä elämänmenoa tutkaillaan välillä hyvinkin vinoista näkökulmista.

Kansainvälisesti positiivinen Alustus johdattaa Valehtelijan elon nykyrealismiin. Muun muassa poliitikkojen, hiihtäjien ja bisnesmiesten elo on mukavaa, koska totuudella ei saa mitään aikaan. Rentun rakastamisestakin muistuttava pophitti On elämä joskus kaunista sisältää yhden kaikkien aikojen lyhimmistä kitarasooloista. Jyrisevä bassointro saattelee pelottavaan Matkailijan lauluun. Biisin oudot ratkaisut – joita tosin riittää kasapäin läpi albumin – ulottuvat aina Tuulikin taustalauluosuuksiin saakka. Sodapop ja Purkkaa ja jytää ovat paperilla viattomia ja neutraaleja laulunaiheita, mutta edellisen takaa löytyy myös jotain syvällisempää. Yliopiston kasvipuutarhassa punk-rockaa Juliet Jonesin Sydämen tyyliin jo pelkästään Kari Jonesin vokalistivisiitin ansiosta. "Klassisesti" kitaroitu Tajuton sinivalas istahti tuoppiini on ilman lauluakin yksi Ihmeen hauskimmista tripeistä.

Tuulikin Swingle Singersistä muistuttava jazzinen scat-laulu keventää Ihmeen päätösraitaa, tässä seurassa vakavamielistä Kadonneelle -biisiä. Virallista loppua seuraavilla piiloriveillä Eero Jones heittää kuitenkin ilmaan vielä yhden arvoituksen. Ei kai "on raskas työ olla hullu, ei olisi pitänyt ryhtyä alalle" riimillä ole mitään tekemistä rock-artistisen uravalinnan kanssa?