Uniklubin entinen basisti Teemu Rajamäki johtaa Jupi7eria laulaja-kitaristina nimellä Callisto. Tällä ei ole mitään tekemistä suomalaisen postmetal-yhtye Calliston kanssa, vaan sen kanssa, että Callisto on alun perin Galileo Galilein 1610 löytämä Jupiterin kuu.
Tamperelainen kahden kitaran kvartetti iskee meitä toisella pitkäsoitollaan pitkään pannassa olon jälkeen taas muotiin tulleella konseptialbumilla. Progemetallinen Galileo pyörii alkemian ja esoteerisen itsensä löytämisen äärellä hyvinkin kosmisin sanakääntein, ei kuitenkaan ihan niin kryptisesti kuin Yrjänä CMX:ssä.
Levyssä on paljon hyvää, kuten esimerkiksi selkeästi oma luonne, mutta minulle sen loistoa himmentää pari asiaa. Kitaristi Matti ”Sinope” Lötjösen miksaus ja bändin yhteistuotanto ovat tarkoituksella tai vahingossa luoneet levylle omituisen kumean tasapaksun soundin, joka hukkaa osan varsinkin kitaroiden tandem-sahauksen harmonioista.
Toisekseen toivoin kokonaisuuden olevan enemmän progea metallimaustein, mutta se onkin metallia progemaustein. Jos minä olen väsähtänyt perkussiivisia väliosia ja tietynlaisia rumpujekkuja viljeleviin metallikliseisiin niin metallifaneille ne ovat tietysti pelkkää plussaa. Nopeat biisit, joita enemmistö tässä on, kirnuavat myös turhan kapeaa sarkaa. Luovin huippu saavutetaan levyn kalevalaisesti kajahtavan keskiosan sävelmäparissa: Sielun veljessä ja Sielun siskossa.
Soitto sinänsä ja Calliston puhtaaseen laulamiseen ja pieniin karjahtelujaksoihin jakautuva vokalisointi pelaavat kyllä komeasti.