Vaikka aurinko paistoi, vedin verhoa ikkunain eteen ja virittäydyin postia odotellessa kynsin hampain suomalaiseen doom-tunnelmaan Reverend Bizarren ja Swallow The Sunin uusimpien parissa. Ajatus oli puhdas, mutta johti hankaluuksiin. Aika moni alan suorite kutistuu etenkin Hopen äärellä kuin kives avannossa. Näin kävi myös kynnysmatolle vihdoin kopsahtaneen Kurskin Chernolle.
Korskean kohutuksen ja ajoituksesta päätellen vain parin biisin kuulemisen perusteella tehtyjen nostejuttujen valossa Kursk olisi jotain ylitsepääsemättömän mahtavaa. Mutta kun ei ole. Sentencedin kitaristi Sami Lopakka ja tähtituottaja Kai ”Hiili” Hiilesmaa ovat toki olleet mukana monessa merkittävässä. Ja toivottavasti revolverinperään tulee vielä Kurskiakin syvempiä lovia.
Siitä, miten bändiä on muutenkin arvotettu pikemmin silmien kuin korvien kautta, kertoo Soundinkin jutussa käytetty kirjoitusasu. Mikä KYPCK? Eivätkö ihmiset tiedä, miten vaikka Stravinski suomeksi kirjoitetaan? Tai Medvedjev. Tai vodka. Aivan sama, mitä levyfirma yrittää saatteessaan ohjeistaa. Kas kun ei Uho anna loogisesti ohjeeksi kirjoittaa myös Chernoa kyrillisin aakkosin. Ai niin, laiska toimittaja ei jaksa/osaa etsiä näppikseltään ”ch”-äännettä vastaavaa Ч-merkkiä.
ЧEPHO pohjaa aivan upealle konseptille, mutta tarjoaa lopulta lajissaan yllättävänkin sovinnaista ja ristiriidatonta musiikkia. Eikä sisällöstä ole ikävä kyllä paljon enempää sanottavaa. Levyn ensimmäisen kunnon biisin Kasakkapartio-laina on kiva detalji. Tosin senkin taisi jo joku ehtiä levylleen nostaa… Ja näin ajatus lähti harhailemaan.
Ensin pohdin, missä viipyy ensimmäinen merkittävä superbändi. Seuraavaksi mieleen nousi nimimerkki Echtlederin Teräsbetonin Euroviisu-menestyksen myötä Soundi.fissä herättelemä ikuisaihe aitoudesta. Onko doommetalli lähtökohdiltaan aina niin ”aitoa”, että sitä pitäisi fanittaa periaatteestakin? Mikä olikaan Reverend Bizarren lähtökohta? Mitä eroa on idean tasolla siinä, pukeutuuko imagon nimissä Manowar-tyylisiin tyköistuviin nahkoihin vai vähän liian isoihin ryssän ylijäämämantteleihin? Onko uskottavampaa heiluttaa rynnäkkökivääriä kuin jotain hilparaa?
Ja jos verrastus tuntuu jotenkin kaukaa haetulta, kyllähän te tiedätte, ettei se ole. Heitetään siis jäähyväisiksi ilmaan ideat niputtava kysymysten kysymys: miksi juuri 1999 Tampereella perustettu Dreamtale on bändi, josta tuntuvat laulajat niin kernaasti lähtevän Teräsbetoni- ja Kursk-sivuraiteille?
