LAPKO: Young Desire

Young Desire on juuri niin hyvä kuin kuuman yhtyeen kolmannen levyn pitääkin olla. Oppirahat on maksettu ja alkuaikojen oman ilmeen sekä varmuuden hakeminen ohi. Tuloksena on albumi, joka on yhtä kuin kahden aiemman levyn summa, ja jolla on yhtä monta vahvaa, yksinään seisovaa biisiä kuin aiemmilla levyillä yhteensä.

Soittovarmuus, soundi ja persoonallisuus Lapkolla olivat kunnioitettavasti hallussa jo viimeistään vuoden takaisella Scandalilla, joten suurin petraus Young Desirella on juuri biisimateriaalissa. Albumin jokaiseen raitaan on tallentunut jotain, mikä tekee juuri siitä ainutlaatuisen. Se on melkoinen saavutus ottaen huomioon, että etenkin soundillisesti yhtye operoi suhteellisen kapealla sektorilla.

Ne tarpeelliset pienet nyanssit syntyvät lähinnä rankkuusasteikolla. Lapkon tiukka, mukavan kulmikas ja herkullisen ironinen kitararock soi melodisimmillaan hyvin popisti, mutta rankimmillaan metallisesti ja painostavasti. Pienintäkään nöyristelyä tai hissuttelua tästä musiikista ei löydy. Sankariasenteestaan johtuen levy kuulostaa monin paikoin Iron Maidenin indie-versiolta.

Levy alkaa uljaalla marssirytmisellä This Is Aggressive Melancholy -tunnelmanluojalla ja täsmälleen sama paisuttelu on draaman kannalta fiksusti liitetty myös levyn loppuun. Niiden välissä Lapko todistaa vakuuttavasti, kuinka yhtyeelle on reilun vuosikymmenen aikana muovautunut persoonallinen ja triosoundia todella värikkäästi hyödyntävä tyyli, missä kunkin musikantin panos on korvaamaton.

Kaikki kortit lyödään pöytään jo alussa. Levyn nimibiisi pitää sisällään Lapkon kovimmat aseet: rankka 7/8-tahtilajissa nykivä startti, hiljentyminen rauhalliseen ja Maljan aiempaa sävykkäämmän laulun johtamaan säkeistöön ja kertosäkeessä päälle pistettävä miehinen Danzig-vaihde. Kaiken kruunaa puun takaa tuleva sankarikitarasoolo.