LAPKO: A New Bohemia

LAPKO
A New Bohemia
Fullsteam

Tähän päivään asti Lapko-tietämykseni on rajoittunut satunnaisiin mutta valitettavan usein toistuviin näköhavaintoihin baarin pisoaarin yläpuolelle liimatusta, bändin nimeä esittelevästä tarrasta. En käytä tässä sanaparia ”valitettavan usein” korostaakseni, kuinka olen Lapkon tarrojen tuijottelun takia pahoittanut mieleni; pikemminkin valitettavaa on se, etten siitä johtuen ole antanut yhtyeelle aiemmin ainuttakaan mahdollisuutta. Olen nimittäin systemaattisesti vältellyt melkein kaikkia niitä bändejä, joiden nimiä olen joutunut rakkoa tyhjentäessäni toistuvasti tavaamaan.

Huomionarvoinen seikka tarroihin liittyen on myös se, että usein niiden aktiivisimmat liimailijat edustavat niin sanottua indie-tyylisuuntaa, enkä ole koskaan indiestä liiemmin välittänyt. Itse asiassa inhoan kaikkea musiikkia, joka kietoutuu jonkin kummallisen itseisarvona pidetyn ”aitouden” käsitteen ympärille, ja joka on usein sitä teennäisempää mitä pahemmin ylisanoin sitä mainostetaan.

Oli Lapko sitten vaivatta sijoitettavissa indie-laatikkoon tai ei, sen neljäs täys­pitkä A New Bohemia on yhtä kaikki kuin uusi tuttavuus, jonka kanssa kes­kustelu pakottaa suun epäuskoiseen virneeseen. Se on yhtäaikaisesti vakavaa ja hiukan hupsua musiikkia, täydellisen rentoa, kunnes hurjimmissa käänteissään sortuu täydelliseen yliyrittämiseen, sympaattisella tavalla viatonta ja ennenkaikkea riemastuttavan viihteellistä. Jos on Lapko aiemminkin saanut jotain aikaan, nyt se kuulostaa siltä miltä se on kenties aina halunnutkin kuulostaa – vanhan All The Best Girls -hitin ja uuden I Shot The Sheriffin välillä kun on sekä melkoinen yhteys että melkoinen ero.

A New Bohemian suurin etu kilpailjoihinsa nähden on sen ylitsepursuava energisyys. Lapkon vallattoman kurinalainen voimatrio Malja-Nordberg-Heikkonen ei turhia jarruttele väläytellessään jatkuvasti osaamistaan ja mielikuvitustaan. Musiikillista informaatiota on tarjolla yli oman tarpeen tunnelman hetkellisesti seestyessäkin. Mihinkään raja-aitoja kaatavaan progeiluun yhtye ei toki ole sortunut, vaan kappaleiden pituudet ja niiden osien lukumäärät pysyvät jotakuinkin luontevasti popmusiikille soveliaissa mitoissa. Lähestymistavassa on reilu annos Musen suureellisuutta, ripaus Toolin hienostuneisuutta ja pikkuriikkinen aavistus The Mars Voltan kaltaista ennakkoluulotonta säheltämistä. Resepti, joka Maljan kaltaisella persoonallisella laulajalla täydennettynä herättää takuulla ainakin mielipiteitä.

Ja ne mielipiteet sitten? Omalla kohdallani A New Bohemian suurin kompastus on juuri laulupuolen liioiteltu omintakeisuus. Arvostan toki Maljan pyrkimystä näin suurta musiikkia palvelevaan teatraalisuuteen, mutta jatkuvat ylilausumiset ja -fraseeraukset, vibratot ja ähkimiset ovat lopulta vain helvetin ärsyttävä osatekijä muuten tyylikkäässä kokonaisuudessa.