Lauluja ahdistuksesta – Conor Oberstin Ruminations on raskas levy toipumisesta

Conor Oberst
Ruminations
Nonesuch

Indie/folk/alt.country-yhtye Bright Eyesistä tutuksi tullut, hyvän mittaisen soolokataloginkin jo luonut Conor Oberst on Ruminationsilla paljaimmillaan, aseinaan vain kitara, piano ja huuliharppu. Ja tietenkin tunnistettava, itkunsekaisena värisevä lauluäänensä.

Kahdessa vuorokaudessa ilman päällekkäisäänityksiä tallennetun albumin laulut syntyivät Oberstin toipuessa hänet sairaalakuntoon ajaneesta uupumuksesta ja ahdistuksesta. Ei siis ole yllätys, että levy on raskas. Tekstit tihkuvat surua, pahaa oloa ja mielen järkkymistä. Onneksi Oberstin taito sekoittaa tilityksenomaista itsereflektiota sekä yleisempiä aiheita ja viittauksia tekee teksteistä kiinnostavia sekä kokonaisuutena että lausetasolla. Sarkasmia ja nokkelaa huumoriakin löytyy.

Raskaana vyöryy päälle myös karuksi jätetty, enimmäkseen verkkainen ja niukasti unohtumattomia melodioita tarjoava musiikki. Kitarat ja pianot soivat yhtä painokkaina kuin laulukin. Huuliharppua Conor vetelee dylanmaisen huolettomasti ja kovaa puhkuen, mikä ottaa albumimitassa kohtalaisen raskaasti hermoon.

Ruminations puhuttelee sisällöltään ja kiehtoo toteutukseltaan, mutta nyanssiton ja mehut imevä 40-minuuttinen on kuuntelukokemuksena niin uuvuttava, että sen pariin tuskin tulee usein palattua.