”Jos meet Teuvalle, tuloo räkä leuvalle”, kertoo vanha sananlasku. Eteläpohjalaisesta kyläpahasesta maailmalle lähtenyt Lauri Tähkä on siistinyt kiimaisinta pohjalaisuhoaan monta pykälää. Eksoottisin murresanasto on editoitu minimiin. Koko kansan suosikiksi Tähkä yhtyeineen painaa kuitenkin yhä melkoinen hullun kiilto silmässä.
On makuasia, haluaako ansion siirtää tuottaja Riku Mattilalle vai muusikoille itselleen, mutta yhtye antaa levyllään kaikkensa. Esimerkiksi Kylkeen kyhnytä rynnii järjettömällä tempolla ja muistuttaa miten vaikkapa Dingo aikoinaan sai kappaleisiinsa aikaa kestäneen marinadin pelkällä kiihkolla. Iskelmä- tai edes poplevyksi ei Tänään ei huomista murehdita saa millään ilveellä luonnehdittua. Tähkä on rock muutenkin kuin nahkahousujensa ansiosta.
Yksi syy Tähkän suosioon on helposti aistittavissa. Maassa, jossa radioaallot on kyllästetty yltiödramaattisella ruikutuksella tai falskilla ja synteettisellä tusinapopilla, erottuu Lauri Tähkän energinen elämänmyönteisyys. Kuinka rehellistä tai totuudenmukaista se on, tietää yksin vain artisti, mutta kuulijaan se tarttuu varmasti. Ihme on jos Hätäästä elämää -kappaletta ei käytetä minkään urheilujoukkueen tsemppibiisinä.
Johanna Koivun rempseästi soiva viulu on Elonkerjuun tunnistettavimpia piirteitä, mutta instrumenttia voisi soveltaa monipuolisemminkin. Toisaalta ilman sitä yhtyeen sointi olisi ratkaisevasti tavanomaisempi.