LAURYN HILL: MTV Unplugged 2.0

Arvio julkaistu Soundissa 05/2002.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.
Vuonna 1998 Lauryn Hill julkaisi Fugeesissa alkaneen uransa jälkeen ensimmäisen soolon The Miseducation of... Levy myi maailmanlaajuisesti 12 miljoonaa ja kahmi läjäpäin palkintoja. Vieläkin albumin kaivaa toistuvasti hyllystä ja aina se kuulostaa yhtä tuoreelta ja ajattomalta, yhdeltä 90-luvun parhaista levyjä.

Arvio

LAURYN HILL
MTV Unplugged 2.0
Columbia

Vuonna 1998 Lauryn Hill julkaisi Fugeesissa alkaneen uransa jälkeen ensimmäisen soolon The Miseducation of… Levy myi maailmanlaajuisesti 12 miljoonaa ja kahmi läjäpäin palkintoja. Vieläkin albumin kaivaa toistuvasti hyllystä ja aina se kuulostaa yhtä tuoreelta ja ajattomalta, yhdeltä 90-luvun parhaista levyjä. Seuraajaa on odotettu hartaasti ja odotukset ovat kasvaneet ajan myötä. Säännöllisin väliajoin on julkaisupäivää lykätty.

Nyt, vihdoinkin, uutta materiaalia on levylautasella. Ja tunnelma on vähintään hämmentynyt. Julkaisu on tupla, jo viime vuoden heinäkuussa äänitetty MTV:n Unplugged-sarjan sessio. Sarjan normaalista formaatista poiketen kaikki kuultavat kappaleet ovat uusia, lukuunottamatta kahta coveria. Ainoa esiintyjä on Hill akustisen kitaransa kanssa. Kasvoivatko paineet liian suuriksi, oliko helpompaa julkaista kokoelma akustista materiaalia, jolloin varsinaisen studioalbumin julkaisu voitiin välttää? Vai oliko Laurynilla sisäinen pakko tuoda julki sisintään myös puhumalla, selittämällä muutoksia ajattelutavoissaan ja suhtautumisessaan itseensä ja häntä ympäröivään julkisuuteen? Tuplan yhteensä 22:sta raidasta peräti yhdeksän on pelkkää puhetta. Kakkoslevyn avaava Interlude 5 kestää yli 12 minuuttia! "I want to introduce you to me", aloittaa Lauryn.

Yhdellä kuuntelukerralla koettuna on takki lopussa kovin tyhjä. Asiaa on valtavan paljon eikä yhtään auta, että varsinkin alussa laulut muistuttavat liian paljon toisiaan samanlaisena toistuvan komppauksen takia. Kuitenkin Unplugged 2.0 on tulvillaan upeita lauluja, kuten Adam Lives In Theory, I Find It Hard To Say (Rebel) tai Just Like Water. I Gotta Find Peace Of Mindilla Lauryn purskahtaa valtoimenaan itkemään, kun hän ääni särkyen etsii mielenrauhaa. Ääni pettääkin toistuvasti esityksen aikana, mikä ei kuitenkaan häiritse. Hill kuulostaa vilpittömältä ja rehelliseltä, suorastaan paljaalta.

Suuri osa uudesta materiaalista kuulostaa uskonnollishenkiseltä Marleylta, joten coverina kuultava So Much Things To Say sulautuu sekaan huomaamatta. Hieman välityön makua, mutta usko seuraavaan levyyn on vahva. 

Lisää luettavaa