LEMONATOR: Grandpop

LEMONATOR
Grandpop
Odor

Lemonator on aina tehnyt maailmanluokan poplevyjä. Ensin kuusi vuotta sitten hyperenerginen ja valloittava debyytti, sitten huomattavasti synkempi mutta yhtä melodinen Maison Rilax, sekä energian, tunnelman ja melodiat upeasti yhdistänyt The Waltz. Grandpopin kohdalla odotukset olivat siis mahdollisimman korkealla, ja helpotuksen huokaus onkin suuri, kun levy tarjoaa aivan ensiluokkaista popmusiikkia.

Pohjimmiltaanhan Lemonator on hyvin tavallista, perinteisen kaavan mukaan tehtyä poppia, ei mitään sen kummempaa. Sitä hämmästyttävämpää onkin, kuinka hyvältä se voi kuulostaa. Ja tuntua. Grandpopin salaisuus on yksinkertainen: hyviä sävellyksiä ja hyvä toteutus. Levystä kuulee, kuinka jokainen osa levytysprosessista toimii. Biisinteosta sovituksiin, bändin toimintaan ja Jussi Jaakonahon tuotantoon.

Hyvästä poplevystä vielä seuraavalle asteelle Grandpopin nostaa ennen kaikkea sovitukset. Erityisesti kitarasoundeja käytetään mukavan vaihtelevasti ja hyvällä maulla. Esimerkiksi Yearbook 2001:n avaruusslide ja akustinen kitara sopivat täydellisesti yhteen. Sovituspuolella enemmän panostusta olisi toivonut ainoastaan laulustemmoihin. Vaikka Grandpop kuulostaa todella komealta, on levyn ansio nimenomaan siinä ettei se ole liian hiottu. Levyn yleisfiilis on sopivan karhea ja siten elävä, joka tekee musiikista koskettavaa.

Biisimateriaaliltaan Grandpop on hieman The Waltzia kitaravetoisempaa. Länkkäri-intron 84 Seconds In The West jälkeen hyökkäävä The Killer I on Lemonatoria rokkaavimmillaan. Broken Record ja Poor Happy Man ovat puolestaan powerpopin muotovalioita. Myös hitaampiin biiseihin on onnistuttu lataamaan oikeasti koskettavaa tunnelmaa, komeimpina esityksinä Yearbook 2001 ja upea päätösbiisi The Best Friends.

Sillä ei sinänsä ole mitään merkitystä, että Ken Stringfellow The Posies -yhtyeestä laulaa taustoja The Killer I -biisillä, miestä nimittäin hädin tuskin kuulee. Sillä sen sijaan on merkitystä, että viimeistään nyt Lemonator kuuluu sinne samaan popaatelisten kastiin kuin The Posieskin.

Grandpop on kerta kaikkiaan nimensä veroinen levy. Mitä kitarapoppiin tulee, tämä on suurenmoista.