Suomenkielinen reggae on voimissaan, vaikka se ei myyntilistoilla pahemmin pullistele. Juurikattauksen useimpien rytmien takana keinahtelee seitsenmiehinen Levitators. Kolmella biisillä puksuttaa yhtä lailla pätevä Soul Captain Band. Torvitrio Nanaronen tykit täydentää ansiokkaasti. Soitto ja soundit pelaavat kauttaaltaan kiitettävästi, mutta laulutoimitusten laatu heittelehtii Profeetan kankeasta jollotuksesta Puppa J:n suvereeniin suoritukseen.
Ongelmia ilmenee myös sanallisessa annissa. Moni reggaen saarnamies on omaksunut muinaisilta punk-ajoilta kiusallisen tutun mustavalkoisen maailmankuvan. Kun Bongo Rhino moralisoi Kiilusilmäneidin päähenkilöä, ei jää paljon puuttumaan siitä, että hän ei toruisi minihameeseen tälläytynyttä naista raiskaukseen yllyttämisestä. Paraneeko maailma, kun julistetaan oman porukan oikeamielisyyttä ja ”niiden” pahuutta?
Pari kolme limboa ei paljon vähennä mainion levyn arvoa. Ainoa naissolisti Merikukka versioi Kauko Röyhkän Kevään niin, että itsekin voi kuulla ruohon kasvun ja lehtipuiden kahinan. Ikivihreä Ranskalaiset korot askeltaa mukavasti mutkille, kun Sami Sippolan saksofoni osoittaa suunnan. Kolmas kesähitti voisi olla Lord Estin tarttuva ja sanomaltaankin sävykäs Mies ilman motiivia.