15-henkinen Brockhampton-kollektiivi julkaisi pelkästään viime vuonna kolme kokopitkää. Taiteessa määrä ei koskaan korvaa laatua, ja uutuudellaan kollektiivi ei onnistu vakuuttamaan edukseen. iridescence tuntuu enemmän biisimassalta kuin kokonaisuudelta – juoksumatolta, joka päättyy vietyään loppuun 48 minuutin ohjelmansa.
Levyn biisimateriaali ei sinällään ole huonoa, mutta se ei edusta Brockhamptonia parhaimmillaan. Parhaimpia paloja muuten hyvin tasapaksussa ja hetkittäin jopa tylsässä kokonaisuudessa ovat loppulevylle sijoittuvat San Marcos ja Tonya, jotka edustavat tuotannon herkempää laitaa.
iridescenceltä on vaikea löytää hittimateriaalia ja siksi tuntuukin jopa hämmentävältä, ettei kollektiivi nostanut tälle albumilleen kesän ja syksyn mittaan julkaisemiaan 1999 Wildfire-, 1998 Truman- ja 1997 Diana -sinkkuja. On syytä olettaa, että yhtyeellä olisi niiden varalle toinen suunnitelma – toinen albumi vuodelle 2018 kenties? Toivoa on hyvä pitää yllä.
