2000-luvulla folk rockiksi kutsuttu musiikki on ollut voittopuolisesti aika mielikuvituksetonta ja tylsää, akustispainotteista retroilua, jossa fetisoidaan lauluharmonioita ja runsasta naamakarvoitusta. Kuvitteellinen 1970-luku on ollut näiden aikanauttien matkan määränpää.
Big Thief on aivan eri sarjassa.
Mikä tärkeintä, Adrianne Lenkerin laulut ovat vahvoja ja niiden vahvuutta alleviivataan välillä hienosti uskomattoman minimalistisilla sovituksilla. Mitään heikkoa kohtaa ei tarvitse tapetoida soittelulla ja tempuilla.
Jostain syystä amerikkalaiset artistit, jotka ammentavat folkista ja old timesta yhdistävät sen hippiaikojen rock-estetiikkaan. Juuri kukaan ei koskaan ammenna 1980-luvulta. Sekin tekee Big Thiefistä uskomattoman virkistävän. Bändin soundissa kuuluu julkaisija 4AD:n historia tuolta musiikin vuosikymmenistä aliarvostetuimmalta.
Myös minimalismi ja kerrosten maltillinen määrä äänikuvassa lisää tämän musiikin voimaa. Usein asiat ovat voimakkaimmillaan juuri ennen häviämistään. Big Thiefin musiikki kuulostaa usein siltä kuin se olisi muuttumassa hiljaisuudeksi. Sovitukset ja soundivalinnat suorastaan huutavat – hiljaa – osaamisen suurta määrää. Tältä kuulostaa kun sairaan hyvät muusikot soittavat maltillisesti. Ja välillä mopo päästetään myös keulimaan, kuten fuusiojazz-vaihteen löytävällä Strangella. Virkistävää.
