Levyarvio: Atomikellon tarkka ja turboahdetun kliininen – Collusionsin kliininen juntta kuulostaa yksitoikkoiselta

Collusions
Lost, Not Gone
Omakustanne

Deathcoreksi itsensä luokitteleva helsinkiläisyhtye tarjoilee esikoislevyllään napakasti nakuttavaa rumputyöskentelyä, kimurantteja rytmityksiä komppaavaa alavireistä kitarariffittelyä, huutoa ja örinää sekä keventävinä elementteinä toimivia jousi- ja syntikkaosuuksia sekä muutamia puhtaasti laulettuja osia.

Modernille metallille tyypilliseen tapaan soitto on atomikellon tarkkaa ja levyn soundimaailma on hiottu, kiillotettu ja turboahdettu kliiniseksi, teräväksi ja erottelevaksi. Samalla siitä on puristettu pois suurin osa hengestä, sielusta ja omaleimaisuudesta. Orgaanisuutta ja luomua ei tästä mallintavien vahvistimien ja trigattujen rumpujen melskeestä löydy. Eikä siinä mitään, kunhan vain itse biisit toimivat ja nostavat bändin muiden kaltaistensa joukosta esiin.

Collusionsin tapauksessa silläkin saralla on valitettavasti vielä paljon petrattavaa. Lost, Not Gone puksutellaan läpi niin yhdestä muotista valetuin biisein ettei yksikään erotu edukseen. Tai ylipäänsä erotu.

Muodollisesti pätevää, mutta pitemmän päälle yksitoikkoiseksi käyvää junttausta, joka ei ärsytä, muttei jätä mitään muistikuvia.